Tekoälybuumin nostattama datakeskusten rakentamisaalto on aiheuttanut pulan muistipiireistä, mikä on näkynyt RAM-käyttömuisti- ja tallennusmuistipiirien hintojen moninkertaistumisena viime aikoina.
Älypuhelimissa muistikriisin vaikutuksen on arveltu näkyvän eniten edullisissa älypuhelimissa, joiden kustannuksiin ja siten hintoihin nousseilla muistikustannuksilla on suhteellisesti suurin vaikutus.
Nyt vuotajat ovat kuitenkin nostaneet esiin, kuinka kasvaneet muistikustannukset voivat johtaa useiden eri valmistajien parhaimpien tulevien huipputason lippulaivapuhelinten perumiseen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kiinalaisvuotajien mukaan useat Android-valmistajat saattavat keskeyttää huippuluokan Ultra-malliensa kehityksen. Tämän arvellaan voivan olla mahdollista esimerkiksi Oppon, Vivon ja Xiaomin kohdalla.
Tuttu vuotaja Digital Chat Station on todennut, että nousevat muistikustannukset ovat johtaneet älypuhelinvalmistajat arvioimaan tulevien Ultra-huippupuhelintensa kohtaloa.
Muistikustannusten nousun jälkeen yksi vaihtoehto olisi nostaa hintoja, mutta se tuo mukanaan uuden ongelman. Käytännössä kiinalaisvalmistajat pelkäävät, ettei korkeammilla hinnoilla niiden puhelimille löytyisi enää ostajia, jos ja kun hintataso olisi lähellä Applen iPhone-huippumalleja tai Samsungin Galaxy Ultra -malleja.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Toinen vuotaja Ice Universe on taustoittanut tilannetta laajemmin.
”Äärimmäinen panostaminen kameroihin keskittää kustannukset eikä mahdollista kompromisseja. Nousevat muisti- ja toimitusketjukustannukset vaikuttavat suoraan voittoihin. Hintojen nousu iskee markkinoiden kattoon ja rajoittaa myyntiä. Strateginen prioriteetti siirtyy massamarkkinoille suunnattuun Pro-sarjaan vakauden takaamiseksi”, toteaa Ice Universe.
Vuotajien mukaan valmistajat saattavatkin valita strategian, jossa Ultra-mallit jätetään väliin toistaiseksi. Näin vältetään tappiollinen tuotekehitys, odotetaan komponenttien hintojen tasaantumista ja keskitytään kannattavampiin malleihin.
Pidättäytyminen uusien terävimmän kärjen parhaimpien huippumallien julkaisusta realisoituu vasta pidemmällä aikavälillä. Lähiaikojen suunnitelmat on lyöty lukkoon ja tuotekehitys viety läpi jo aiemmin. Esimerkiksi Oppo on julkistamassa Find X9 Ultra -huippupuhelimensa 21. huhtikuuta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »