Google julkisti uuden tekoälypohjaisen terveysvalmentajan osaksi Fitbit-sovellusta viime vuonna.
Terveysvalmentaja julkaistiin Fitbit Public Preview -ohjelman osana rajatusti valituissa maissa.
Nyt Google on kertonut saatavuuden merkittävästä laajenemisesta 37 maahan ja 32 kielelle. Mukana laajennuksessa ovat myös Suomi sekä suomen kieli.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Saatavuus laajenee uusiin maihin ja kielille vaiheittain tulevien viiikkojen aikana Fitbitin Android- ja iOS-sovelluksissa sekä ilmaiskäyttäjillä että Fitbit Premium -tilaajilla. Käyttöön vaaditaan vähintään 4.67-versio Fitbit-sovelluksesta.
Googlen Gemini-tekoälyyn perustuva terveysvalmentaja Fitbit-sovelluksessa yhdistää kuntoilun, unen seurannan ja hyvinvointineuvonnan yhdeksi kokonaisuudeksi.
Valmentajan käyttöönotto alkaa 5–10 minuutin keskustelulla, jossa kartoitetaan käyttäjän tavoitteet ja motivaatiot. Tämän jälkeen toiminto voi yksilöllisiä harjoitusohjelmia ja mukauttaa niitä tilanteen mukaan. Käyttäjä voi esimerkiksi: asettaa tavoitteita, kuten 10 kilometrin juoksu, pyytää treenejä rajatuissa olosuhteissa (esimerkiksi hotellihuoneessa), muokata ohjelmaa loukkaantumisten tai aikataulujen mukaan sekä saada selityksiä eri harjoitteista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi tekoäly oppii käyttäjän mieltymyksistä ja kehittää ohjelmaa niiden pohjalta.
Tekoälyvalmentaja analysoi myös unta ja tarjoaa henkilökohtaisia parannusehdotuksia. Valmentaja toimii myös tietolähteenä terveyskysymyksiin. Siltä voi kysyä esimerkiksi ravitsemuksesta ja lisäravinteista, terveystarkastuksiin valmistautumisesta, sairauksista ja oireista sekä omien mittaustietojen merkityksestä. Lisäksi käyttäjä voi pyytää yhteenvedon omasta terveystilanteestaan.
Lisäksi Googlen mukaan viimeisin Fitbit Public Preview -päivitys tuo myös VO2Max-tiedot terveysvalmentajan hyödynnettäväksi.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »