OnePlus-käsikonsoli on paljastunut väitetysti ensimmäisessä kuvassa.
OnePlussan suunnitelmista pelilaitteisiin laajentumiseen on huhuttu jo aiemmin, ja nyt tuttu kiinalaisvuotaja nimimerkiltään Digital Chat Station on jakanut lisätietoja kuvan jatkoksi.
Erilaisten käsikonsolien määrä markkinoilla on kasvanut nopeasti viime aikoina, ja kasvava suosio näyttää saaneen myös OnePlussan apajille. OnePlus on muutenkin painottanut pelaajia kohderyhmänä viimeaikaisissa julkistuksissaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kuvassa nähtävä laite on älypuhelimia paksumpi ja sisältää kaksi kädensijaa, jotka tummanpuhuvassa laitteessa ovat väriltään violetit. Lisäksi kuvassa nähdään muun muassa olkapainikkeet.
Tarkempia yksityiskohtia OnePlus-pelilaitteesta ei ole, mutta sen voi arvella sisältävän suuren akun sekä mahdollisesti aktiivisen jäähdytysjärjestelmän eli tuulettimen kokonaisuutta viilentämässä. Lisäksi laitteen näyttö todennäklöisesti tukee korkeaa virkistystaajuutta, sillä OnePlus on viimeisimmissä älypuhelimissaankin tarjonnut jo 165 hertsin näytön. Kokoa näytöllä on kerrottu olevan noin 8 tuumaa ja laitteen teknisenä perustana toimivan MediaTekin Dimensity-huippupiirin.
Nähtäväksi jää, toteutuuko OnePlussan suunnitteleman pelilaitteen julkistus ja millä markkinoilla se tulee myyntiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Koko OnePlus-brändin tulevaisuus Euroopassa on nimittäin hyvin epäselvä ja epävarma: maaliskuun lopulla OnePlus kommentoi, että ”arvioi parhaillaan alueellista etenemissuunnitelmaansa ja tuotestrategiaansa” Euroopassa. Huhut ovat kertoneet OnePlussan vetäytyvän useimmilta globaaleilta markkinoilta ja keskittyvän jatkossa rajatumpaan toimintaan ja tuotevalikoimaan valituilla markkinoilla, kuten Kiinassa ja Intiassa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »