
Motorola Razr 70 Ultra, Pantone Cocoa Wood ja Pantone Orient Blue. Kuva: OnLeaks / Android Headlines.
Motorolan tuleva taittuvanäyttöinen huippupuhelin Razr 70 Ultra on paljastunut vuotaneissa virallisissa tuotekuvissa.
Kuvat laittoi jakoon vuotaja Steve Hemmerstoffer eli OnLeaks yhteistyössä Android Headlines -sivuston kanssa.
Razr 70 Ultra ehdittiin nähdä jo aiemmin saman vuotajan maaliskuun lopulla jakamissa mallinnoskuvissa, eikä muotoilussa muutenkaan ole tarjolla suurta yllätystä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uusissa kuvissa Razr 70 Ultra on nähty kahtena Pantone-tyylivaihtoehtona – ruskea puupintainen Cocoa Wood sekä violetti Orient Blue Alcantara.
Mielenkiintoisesti nyt jaetuissa ja viralliseksi väitetyissä tuotekuvissa Razr 70 Ultrassa ei ole sisäpuolella näkyvää kameraa – edeltäjästä poiketen näytössä ei ole reikää kameralle. Joko kameraa ei ole lainkaan, se sijaitsee näytön alla tai yksinkertaisesti vain puuttuu kuvista. Kuvien yhteydessä Android Headlines väittää, että puhelimessa olisi kolme 50 megapikselin kameraa – kaksi kannessa ja yksi sisäpuolella, mutta tämän tiedon luotettavuuteen on syytä suhtautua varauksella.
Ulkopuolella Razr 70 Ultra on jatkamassa tutuilla linjoilla ja sisältää esimerkiksi edeleen reunasta reunaan ulottuvan kansinäytön, kuten jo parin edellisen sukupolven malleissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiempien mallinnoskuvien yhteydessä jaettujen mittatietojen mukaan uutuuden koko on suljettuna 88,0 x 74,1 x 15,8 millimetriä ja avattuna 171,3 x 74,1 x 7,8 millimetriä. Paksuus on yllättäen kasvamassa edeltäjään verrattuna. Nykyinen Razr 60 Ultra on 0,6 millimetriä ohuempi avattuna ja 0,1 millimetriä ohuempi suljettuna.
Razr 70 Ultran tekniikasta ei ole vielä paljastunut tarkempia tietoja, mutta kasvanut paksuus huomoiden puhelimen voi odottaa sisältävän mahdollisesti suuremman akun kuin edeltäjänsä, jossa on 4 700 milliampeeritunnin akku. Järjestelmäpiirinä Razr 70 Ultrassa tullee olemaan Qualcommin Snapdragon 8 -sarjan huippupiiri, joko Snapdragon 8 Elite Gen 5 tai Snapdragon 8 Gen 5.
Näyttöjen koot Razr 70 Ultrassa ovat säilymässä edelleen noin 7 ja 4 tuumassa.
Motorolan odotetaan seuraavat Razr-sarjan taittuvanäyttöiset simpukkapuhelimensa lähiaikoina, mahdollisesti vielä huhtikuussa tai toukokuun alkupuolella. Edullisempi Razr 70 on ehtinyt paljastua jo viranomaistietokannasta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »