Google kannustaa käyttäjiä luomaan entistä parempia arvosteluja Mapsiin. Karttapalvelu voi ehdottaa kuvia lisättäväksi arvosteluihin.
Google Mapsissa voi sekä arvostella ravintoloita, kauppakeskuksia, nähtävyyksiä ja muita kohteita että tutustua muiden mielipiteisiin esimerkiksi lomamatkaa suunniteltaessa. Vastedes Maps voi ehdottaa myös kuvien lisäämistä käyttäjän omasta kirjastosta, jotta arvosteluista saisi paremman yleiskuvan kohteesta, Google kuvailee.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Jos Google Mapsille antaa pääsyoikeuden laitteelle tallennettuun mediaan, ehdottaa sovellus sopivia kuvia arvostelua kirjoitettaessa. Gemini-tekoäly puolestaan tuottaa haluttaessa kuvaukset käyttäjän puolesta, minkä tulisi entisestään helpottaa arvostelujen jättämistä.

Google Maps auttaa poimimaan kuvia käyttäjän kirjastosta.
Jo noin 500 miljoonaa käyttäjää luo arvosteluja ja muita sisältöjä Mapsiin, Google kertoo. Jatkossa käyttäjiä ahkeruudesta palkitsevat pisteet ja saavutukset ovat paremmin esillä, millä pyritään sekä kannustamaan yhä useampia arvosteluja kirjoittelemaan että helpottamaan luotettavien arvostelijoiden tunnistamista.
Google Mapsin uudistusten jakelu on jo käynnistynyt ensimmäisillä alueilla. Geminin tuottamat kuvaukset ovat ensin saatavilla vain Yhdysvalloissa, mutta myös niiden saatavuus laajenee ”lähikuukausina”.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »