Applen on yleisesti nähty jääneen perässähiihtäjäksi tekoälyn kehityksessä. Tekoäly tuottaa Applelle kuitenkin muhkeita tuloja.
Wall Street Journal on nostanut raporitssaan esille AppMagic-analytiikkayhtin tilastoihin perustuen, miten Apple hyötyy tekoälybuumista.
Tekoälysovellukset, kuten ChatGPT, Grok, Claude ja Gemini, tuottivat Applelle vuonna 2025 arviolta lähes 900 miljoonaa dollaria App Store -maksuina. Apple kerää sovelluksilta tyypillisesti 30 prosentin komission ensimmäisen vuoden tilauksista, jonka jälkeen komissio laskee 15 prosenttiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Apple siis hyötyy epäsuorasti merkittävästi tekoälystä, vaikka omilla palveluillaan se ei olekaan kehityksen kärjessä.
Tekoälysovelluksista on kasvanut merkittävä uusi tilauskohde kuluttajille yritysten ohella, ja sovelluskauppansa kautta Apple nappaa oman siivunsa kakusta.
Valtaosa Applen tuloista kertyi ChatGPT:stä, jonka osuus oli noin kolme neljäsosaa kaikista tekoälysovellusten tuotoista App Storessa analytiikkatietojen mukaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Vaikka vajaan miljardin dollarin liikevaihto on Applen kokonaisliiketoiminnassa melko pieni osa, sillä on jo huomattavaa merkitystä palveluliiketoiminnan kasvulle. Applen palvelusegmentti on viime vuosina ollut sen nopeimmin kasvava liiketoiminnan alue. Merkittävä osa Applen palveluliikevaihdosta kertyy sen ottamasta osuudesta App Storen kautta tapahtuvista sovellusten maksuista sekä Googlen maksamasta korvauksesta oletushakukoneena toimimisesta Applen laitteissa eri Applen omista eri palveluista, kuten iCloud, Apple Music, Apple TV, Apple Arcade ja Apple Pay, tulevien tuottojen lisäksi.
Toisin kuin esimerkiksi Google, Microsoft tai Meta, Apple ei ole investoinut satoja miljardeja dollareita tekoälymallien kehittämiseen sekä laskennassa tarvittaviin datakeskuksiin.
Apple toi omat Apple Intelligence -tekoälytoimintonsa saataville vuodesta 2024 alkaen, mutta niiden merkitys on jäänyt vähäiseksi.
Siri-palvelunsa uudistamisessa generatiivisella tekoälyllä Apple on toistaiseksi epäonnistunut. Nyt Apple valmistelee viivästynyttä Sirin uudistusta, joka pohjautuu Applen ja Googlen alkuvuodesta 2026 solmiman sopimuksen myötä Googlen Gemini-tekoälymalleihin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Toistaiseksi tekoäly ei ole vielä mullistanut laitemarkkinoita, mutta tulevaisuus on avoin. ChatGPT-yhtiö OpenAI kehittää omia laitteitaan vahvasti Apple-taustaisella tiimillä ja Meta on saavuttanut jo rajattua suosiota Meta AI Glasses -älylaseillaan.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »