Google on julkaissut maaliskuun 2026 Play-palvelujen järjestelmäpäivityksensä Androidille. Päivitys tuo mukanaan joukon pieniä, mutta käytännöllisiä parannuksia puhelimille, tietokoneille ja Wear OS -älykelloille.
Merkittävin uudistus sisältyy Google Play -palvelujen versioon 26.10. Osana tätä versiota on uusi Wi-Fi Sync -toiminto, joka synkronoi luotetut Wi-Fi-verkot automaattisesti käyttäjän eri laitteiden välillä. Tämä tarkoittaa, ettei salasanoja tarvitse syöttää uudelleen useammalla laitteella, vaan tallennetut verkot siirtyvät laitteesta toiseen – esimerkiksi älypuhelimesta tablettiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google Play -kaupan osalta versio 50.6 tuo puolestaan uudistuksia pelien osalta. Jatkossa osaa maksullisista peleistä voi kokeilla rajoitetun ajan ennen ostopäätöstä. Näin on mahdollista testata, onko peli hankinnan arvoinen. Kokeilujakson aikana edistyminen pelissä tallentuu ja peliä voi jatkaa ostamisen jälkeen samasta kohdasta.
Tyypilliseen tapaan Google Play -palveluiden ja Play-kaupan päivitysten jakelu tapahtuu vaiheittain. Vaikka uudistukset on nyt julkaistu, voi kestää jonkin aikaa ennen kuin ne saapuvat kaikille käyttäjille.
Alla Googlen julkaisemat tiedot maaliskuun päivitysten sisällöstä kokonaisuudessaan.
Google Play Palveluiden versio 26.09 (9.3.2026)
Tiliasioiden hoitaminen
- [Puhelin] Voit nyt säätää näytön kirkkautta WebView’ssa.
Kehittäjäpalvelut
- [Puhelin] Googlen automaattinen täyttö ja Kirjautumistietojen hallinta toimivat nyt yhdessä estääkseen päällekkäiset valintaikkunat. Näin kirjautuminen ja salasanojen tallentaminen on sujuvampaa.
Laitteiden yhteydet
- [Puhelin] Uusia sovellusten laiteyhteysprosesseja tukevia kehittäjäominaisuuksia Googlen ja kolmansien osapuolten sovelluskehittäjille.
Tietoturva ja yksityisyys
- [Puhelin] Tämän ominaisuuden myötä Find Hubissa on nyt lisäsuojausvaihtoehtoja.
Järjestelmänhallinta
- [Auto, PC, puhelin, TV, Wear] Laitteen yhteyksiä parantavia päivityksiä järjestelmänhallintapalveluihin.
- [Puhelin] Vakautta parantavia päivityksiä järjestelmänhallintapalveluihin.
Wallet
- [Puhelin] Saat nyt enemmän tukea digitaalisille todistuksille.
- [Wear] Voit nyt maksaa kellolla vähittäiskaupoissa käynnistämättä Wallet-sovellusta.
- [PC, puhelin] Uusia digitaalista lompakkoa ja maksuja tukevia prosesseja Googlen ja kolmannen osapuolen sovelluskehittäjille
Google Play Kaupan versio 50.5 (9.3.2026)
- [Puhelin] Päivityksen myötä tiettyjen sovellusten tietosivujen ”Uusimmat viralliset videot” ‐osiossa tuetaan pystysuuntaisia videoita.
- [Puhelin] Uuden PC-pelit Playssa ‑ominaisuuden avulla voit nyt löytää ja pelata mobiilipelejä PC:llä.
- [Puhelin] Uudistetun toivelistan avulla voit helposti tallentaa suosikkipelisi ja saada ilmoituksia hintamuutoksista.
- [Puhelin] Tämän päivityksen myötä pelaajaprofiilin ominaisuudet, kuten pelitputket, päivittyvät nopeammin viimeisimmän pelitoiminnan jälkeen.
- [Puhelin] Kun ostat tietyt pelit kerran, voit pelata niitä puhelimella, tabletilla ja PC:llä.
- [Puhelin] Laajentaa mediasuositusten sisältöä lisäämällä elokuvien ja TV-ohjelmien julistekuvia.
Google Play Palveluiden versio 26.08 (2.3.2026)
Kehittäjäpalvelut
- [Auto, PC, Puhelin, TV, Wear] Uusia analytiikka- ja diagnostiikkaprosesseja tukevia kehittäjäominaisuuksia Googlen ja kolmannen osapuolen sovelluskehittäjille.
Laitteiden yhteydet
- [Puhelin] Uusia sovellusten laiteyhteysprosesseja tukevia kehittäjäominaisuuksia Googlen ja kolmansien osapuolten sovelluskehittäjille.
Järjestelmänhallinta
- [Auto, PC, Puhelin, TV, Wear] Yksityisyyttä parantavia päivityksiä järjestelmänhallintapalveluihin
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »