
Väitetty DJI Osmo Pocket 4. Ruutukaappaus TheNewCamera-sivuston videolta.
Tuleva DJI Osmo Pocket 4 on paljastunut videolla ennen aikojaan. Myös joitakin uudistuksia on samalla selvinnyt.
Ulkoisesti DJI Osmo Pocket 4 muistuttaa pian kolme vuotta sitten esiteltyä edeltäjäänsä ja sisältää edelleen yhden kameran. Huhujen mukaan Pocket 4 voi saada rinnalleen Pro-mallin kahdella kameralla.
Video paljastaa kamerasta mielenkiintoisen, toistaiseksi tuntemattoman C-painikkeen sekä mitä ilmeisimmin zoomin ohjaukseen tarkoitetun säätimen. Lisäksi Pocket 4:ään on kiinnitetty LED-kuvausvalon tarjoava lisäosa, jollaista mallistossa ei aiemmin ole ollut.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ohjelmistoa esitellään videolla vain ohimennen, ja esillä on ainakin uusi 33 megapikselin SuperPhoto-kuvaustila. Kameraan odotetaan myös edeltäjästä tuttua 1 tuuman kennokokoa, mutta 4K-kuvaus onnistuisi aiemmasta poiketen jopa 240 ruutua sekunnissa.
Alla oleva video on julkaisija TheNewCamera-sivuston mukaan tallennettu DJI:n virallisen jälleenmyyjän liikkeessä Malesiassa. Pätkällä esiintyvä Osmo Pocket 4 vaikuttaa aidon oloiselta, mutta virallisesti sitä ei ole vielä julkistettu.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »