Googlen tiedetään suunnittelevan Androidin tuomista käyttöjärjestelmäksi myös tietokoneisiin.
Tietoa suunnitelmista on saatu erilaisten huhujen, työpaikkailmoitusten, koodipaljastusten ja bugiraporttien myötä. Projekti kulkee nimellä Aluminium OS, ja sen lopputuloksena markkinoille on luvassa tietokoneita, joissa käyttöjärjestelmänä on Android eikä enää ChromeOS.
Nyt oikeuden asiakirjat ovat paljastaneet asiaan liittyen hieman lisätietoja, jotka ovat yllättäviä varsinkin aikataulun osalta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google on aiemmin virallisesti kertonut suunnitelmastaan muuttaa pinnan alla tietokoneiden käyttöjärjestelmänsä ChromeOS aiempaa enemmän Android-pohjaiseksi, mutta todellisuudessa Google valmistelee suurempaakin uudistusta, vaikkei se sellaista aivan suoraan olekaan vielä vahvistanut.
Jo kesäkuussa 2024 Google kertoi, että jatkossa ChromeOS perustuu suurelta osin Android-käyttöjärjestelmän pohjalle, hyödyntäen Androidin Linux-kerneliä sekä Androidin eri ohjelmistokehyksiä ja heinäkuussa 2025 Googlen Android-ekosysteemin johtaja Sameer Samat totesi Googlen työskentelevän yhdistääkseen ChromeOS:n ja Androidin yhdeksi alustaksi.
Yleisesti on pidetty todennäköisenä, että tulossa on tavalla tai toisella Android-tietokoneita puhelinten ja tablettien jatkoksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aluminium OS:n lopullisesta brändäyksestä ei ole vielä tietoa. Aluminium saattaa jäädä vain koodinimeksi. Alustasta on käytetty myös esimerkiksi vain nimeä Android Desktop.
The Verge -sivuston löytämät oikeuden asiakirjat vihjaavat Aluminium OS:n osalta pitkästä, vaiheittaisesta julkaisusta.
Asiakirjojen mukaan Aluminium OS:n julkaisu ”kaupallisille luotetuille testaajille” tapahtuisi vuonna 2026, mutta ”täysi julkaisu” olisi ohjelmassa vasta 2028. Lisäksi yritys- ja koulutussektorit eivät olisi osa tätä vuoden 2028 julkaisua.
ChromeOS:llä on myös edessään vielä pitkä tuki, sillä ”aikajana ChromeOS:n alasajoksi on 2034”, asiakirjoissa todetaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Suuri osa nykyisistä ChromeOS-tietokoneista ei tule mahdollistamaan Aluminium OS -projektin mukaisen Androidin käyttämistä, ja tämä edellyttää Googlen ”säilyttävän olemassaolevan ChromeOS:n ainakin vuoteen 2033 lunastaakseen antamansa 10 vuoden tukilupauksen olemassaoleville käyttäjille”.
Mukana asiakirjoissa on ollut myös ChromeOS:n ja Aluminium OS:n arkkitehtuurin vertailu. Aluminiumin kuvaillaan olevan ”ChromeOS rakennettuna Androidin pohjalta”.
Asiakirjat tulivat julki liittyen kilpailuoikeudelliseen oikeudenkäyntiin, jossa Yhdysvaltojen oikeusministeriö oli ajanut rajoituksia Googlen toimintaan, kuten esimerkiksi Chromen pakkomyyntiä.
Lopulta oikeus ei päätöksessään vaatinut Googlea myymään Chromea, ja merkittävä tekijä tässä päätöksessä oli ChromeOS ja sen vaatima pitkä tukiaika.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google on kieltäytynyt kommentoimasta esiin nousseita tietoja.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »