Google kehittää Geminiin uutta ominaisuutta, joka mahdollistaisi Gemini-tekoälypalvelun entistä syvemmän integraation Android-puhelimiin.
Tulevalla ominaisuudella Gemini voisi tulevaisuudessa suorittaa tehtäviä suoraan käyttäjän puolesta käyttämällä eri sovelluksia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google-sovelluksen 17.4-beetatestiversion syövereistä on löytynyt viittauksia Get tasks done with Gemini -nimiseen toimintoon, joka on osa Googlen Labs-kokeiluja. Asiasta kertoo 9to5Google-sivusto.
Sisäinen koodinimi uudistukselle on bonobo.
Uudella ominaisuudellaan Gemini voisi auttaa esimerkiksi tilausten tekemisessä tai kyytien varaamisessa hyödyntämällä niin sanottua näyttöautomaatiota tietyissä sovelluksissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Android 16 -käyttöjärjestelmän uusi QPR3-versio luo teknisen pohjan näytön kautta tapahtuvaan sovellusten ohjaamiseen.
Ilmeisesti kehitteillä oleva ominaisuus ei kuitenkaan olisi käytettävissä kaikissa sovelluksissa, vaan vain Googlen erikseen tukemissa tapauksissa. Paljastuneissa käyttäjälle näytettävissä varoituksissa todetaan myös, että tekoäly voi tehdä virheitä ja että käyttäjä on itse vastuussa Geminin toimista. Tehtävän suorittaminen on mahdollista keskeyttää milloin tahansa ja jatkaa manuaalisesti.
Tietosuojaan liittyen Google huomauttaa, että Geminin ollessa vuorovaikutuksessa sovellusten kanssa ruutukaappauksia voidaan tarkistaa koulutettujen arvioijien toimesta, mikäli toimintahistoria-asetus on käytössä. Lisäksi käyttäjiä kehotetaan olemaan syöttämättä kirjautumis- tai maksutietoja Gemini-keskusteluihin sekä välttämään näyttöautomaation käyttöä hätätilanteissa tai arkaluonteisissa tehtävissä.
Saman beetatestiversion yhteydessä on paljastunut myös viittauksia Likeness-nimiseen ominaisuuteen, jonka koodinimi on wasabi. Tämä liittynee Android XR -alustalla käytössä oleviin 3D-avatareihin, joita hyödynnetään esimerkiksi Google Meet -puheluissa. Yhden maininnan perusteella avatareihin voisi tulevaisuudessa päästä käsiksi Geminin kautta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Toistaiseksi ei ole tiedossa, milloin Google aikoo nämä nyt paljastuneet uudistukset esitellä virallisesti osaksi Geminiä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »