Jouluaatto on enää parin päivän päässä, ja tänä vuonna pukinkonttiin päätyy myös yllättäviä tuotteita, kertoo Gigantti.
Gigantin joulusesongin myyntidata kertoo aattoviikon alussa hauskoja yksityiskohtia: suomalaiset ovat ostaneet keskellä pimeintä talvea yllättävän paljon tuotteita, jotka on totuttu perinteisesti liittämään perinteisesti kesään.
Esimerkiksi robottiruohonleikkureita, hyttysansoja ja slush- sekä jäätelökoneita on ostettu joulusesonkina aktiivisesti ympäri Suomen. Hankintoihin liittyy sekä ennakointia, trendi-ilmiöitä että hyvien hintojen hyödyntämistä, arvioi Gigantin asiantuntija.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Robottiruohonleikkureiden kappalemääräinen myynti on 20-kertaistunut marras-joulukuussa viime vuoteen verrattuna. Black Friday -kampanja on toki entisestään vilkastuttanut menekkiä, kertoo kodin pienkoneiden apulaismyyntipäällikkö Miikka Lampinen.
Gigantti muistuttaa, että vaikka nurmikko on monin paikoin vielä vihreänä, sen leikkaaminen ei ole suositeltua enää kasvukauden ulkopuolella. Hankinnat painottuvat siis ennakointiin, ja laatulaitteita etsitään viherkauden ulkopuolella edulliseen hintaan.
”Olemme panostaneet erityisesti robottiruohonleikkureihin, jotka eivät vaadi rajalankojen asentamista pihoille tai puutarhoihin. Edistyneimmät mallit hyödyntävät GPS-navigointia ja virtuaalisia rajoja, jolloin useita leikkuualueita voi hallita helposti sovelluksen avulla”, toteaa Lampinen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi myyntilistoilla ovat päätään nostaneet elektroniset hyttysansat.
”Niiden varastot alkavat olla jo tyhjät, kampanjahintojen vauhdittamana. Osa ostajista varustautuu selvästi tulevaan kesään, mutta kyllähän laitteita saattaa päätyä myös joululahjoiksi, pienen huumorin kanssa tai ilman”, Gigantin apulaismyyntipäällikkö pohtii.
Yksi talvikauden suurista nousijoista Gigantissa ovat olleet slush- ja jäätelökoneet, joiden kappalemääräinen myynti on 10-kertaistunut marras-joulukuussa viime vuoteen verrattuna.
”Kylmät jäähilejuomat ja kotitekoinen jäätelö trendaavat vahvasti. Sosiaalisessa mediassa jaetaan reseptejä ja kokeiluja, ja monia viehättää itse tehty, koska raaka-aineet tietää tarkalleen. Kuntoileva herkuttelija voi tehdä vaikkapa proteiinijäätelöä ja slushista nauttiva jouluisia versioita tai kylmiä drinkkejä”, Lampinen luettelee.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Slush-ilmiö on osa laajempaa 2020-luvun trendiä, jossa nostalgia, amerikkalaistyyliset diner-jälkiruoat ja kotona tehtävät elämykset yhdistyvät. Gigantin mukaan sarjat, elokuvat ja some ovat tehneet värikkäistä jäähilejuomista suositun herkun myös aikuisille.
Jäätelökoneiden valikoimassa on sekä kompressorilla varustettuja että perinteisempiä jäätelökoneita. Kompressorimallit sopivat erityisesti niille, jotka haluavat valmistaa useita annoksia peräkkäin ilman esijäähdytystä.
”Tämä sopii hyvin joulupyhiin, jolloin saman pöydän ääreen saattaa kokoontua isompikin joukko. Jälkiruoka valmistuu helposti ja yhdessäoloon voi kuulua suosikkireseptien jakaminen sekä yhdessä testailu.”
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »