Kohut Intian, älypuhelinten ja yksityisyyden vaarantumisen ympärillä jatkuvat.
Intian hallitus arvioi parhaillaan teleoperaattorien esittämää ehdotusta, joka velvoittaisi älypuhelinvalmistajia ottamaan käyttöön jatkuvasti päällä olevan satelliittipaikannuksen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uutistoimisto Reuters kertoo asiasta asiakirjoihin ja lähteisiinsä perustuen.
Intia oli aiemmin tällä viikolla kohun keskiössä eri asiasta.
Intian televiestintäministeriö oli määrännyt älypuhelinvalmistajat esiasentamaan valtion Sanchar Saathi -turvasovelluksen kaikkiin uusiin puhelimiin ennen niiden myyntiä. Lisäksi käyttäjälle ei olisi saanut tarjota mahdollisuutta poistaa sovellusta, ja ohjelmistopäivityksellä sovellus tuoda jo olemassa oleviin laitteisiin. Lopulta hallitus kuitenkin perääntyi suunnitelmista vastustuksen jälkeen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yleisesti Intian hallitus on kuitenkin jo pitkään ollut huolissaan, etteivät viranomaiset saa riittävän tarkkoja sijaintitietoja rikostutkinnoissa operaattoreilta. Nykyisin operaattorien tarjoamat sijaintitiedot perustuvat tukiasemayhteyksien perusteella luotuihin arvioihin, jotka voivat heittää tukiasemien sijoitteluun perustuen merkittävästikin.
Teleoperaattoreita edustava COAI-järjestö Intiassa on esittänyt ratkaisuksi, että laitteissa olisi oltava valtion määräyksestä aina aktivoituna A-GPS-teknologia, joka hyödyntää yhdistettynä satelliittipaikannusta ja mobiiliverkon tietoja. Tämä mahdollistaisi paikannuksen noin metrin tarkkuudella. Ehdotuksen mukaan käyttäjällä ei olisi lainkaan mahdollisuutta kytkeä paikannusta pois päältä.
Reutersin mukaan Apple, Google ja Samsung ovat ilmoittaneet Intian viranomaisille vastustavansa ajatusta yksityisyyteen ja turvallisuuteen liittyvien riskien vuoksi. Älypuhelinvalmistajia, muun muassa Applea ja Googlea edustava etujärjestö ICEA huomauttaa luottamuksellisessa kirjeessään, ettei vastaavaa laitetason pakollista paikannusta ole käytössä missään päin maailmaa.
Valmistajien mukaan A-GPS-palvelua ei myöskään ole suunniteltu eikä toteutettu valvontakäyttöön.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Reutersin haastattelema yhdysvaltalaisen Electronic Frontier Foundationin tutkija Cooper Quintin kutsuu ideaa “kauhistuttavaksi” ja sanoo, ettei ole kuullut vastaavista suunnitelmista muualla.
Valmistajat ovat myös krisitoineet teleoperaattoreiden toivetta poistaa nykyisin Intiassa tarjotut käyttöjärjestelmien varoitusviestit, jotka kertovat operaattorin pyytävän sijaintitietoa. Operaattorit puolestaan katsovat, että varoitusten takia kohde voi helposti huomata viranomaisten seurannan.
Intian hallitus ei ole vielä tehnyt asiassa päätöksiä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »