Tekoäly-yhtiö OpenAI voi julkaista seuraavan GPT-5.2-tekoälymallinsa jo 8. joulukuuta alkavalla viikolla.
”OpenAI:n suunnitelmia tuntevat lähteet kertovat minulle, että yhtiö suunnittelee ensimmäistä vastaustaan Gemini 3:een tulevalla GPT-5.2-päivityksellään. Ymmärtääkseni GPT-5.2 on valmis julkaistavaksi ja saattaa ilmestyä jo ensi viikon alussa. Lähteet kertovat minulle, että 5.2-päivityksen pitäisi kuroa umpeen Googlen viime kuussa julkaiseman Gemini 3:n aiheuttama kuilu – mallin, joka nousi testilistojen kärkeen ja hurmasi Sam Altmanin ja xAI:n toimitusjohtaja Elon Muskin”, raportoi The Vergen Tom Warren.
Google julkisti 18. marraskuuta merkittävästi kehittyneen Gemini 3 Pro -tekoälymallinsa sekä Nano Banana Pron kuvien luomiseen keräten tämän jälkeen valtavasti huomiota sekä suosiota Gemini-tekoälypalvelulleen. Marraskuun lopulla kerrottiin Googlen joutuneen rajoittamaan ilmaiskäyttöä suuren kiinnostuksen vuoksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Geminin päivitysten jälkeen ChatGPT:n käyttö on saattanut kääntyä jopa laskuun. Ulkoiset tilastotiedot ovat kertoneet kävijämäärän vähentyneen ChatGPT-verkkopalvelussa Geminin päivityttyä.
Vahvaa kasvua kestävän liiketoiminnan rakentamiseksi tarvitsevalle OpenAI:lle tilanne on kriittinen, ja aiemmin kuultiinkin, että toimitusjohtaja Sam Altman oli julistanut yhtiöön niin sanotun code red -hätätilan. Yhtiön sisäisessä viestissään Altman kannusti henkilöstöä parantamaan ChatGPT-palvelua nopeasti koventuneeseen kilpailuun vastaamiseksi.
Viestissään Altman vahvisti myös yhtiön lykkäävän hankkeita, kuten mainoksia, ostosominaisuuksia ja terveysagentteja, sekä Pulse-avustajansa kehitystä keskittääkseen resurssinsa ChatGPT:n parantamiseen. Tarkoituksena on sen sijaan parantaa nopeasti ChatGPT:n nopeutta ja luotettavuutta, personointia sekä mahdollisuutta vastata useampiin kysymyksiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Elokuussa OpenAI julkaisi pitkään odotetut GPT-5-tekoälymallinsa, joka toi parannuksia, mutta petti monien käyttäjien odotukset.
Jo ennen marraskuun puoltaväliä OpenAI julkaisikin päivitetyt GPT-5.1-tekoälymallit, joiden kerrottiin tuovan parannuksia viestintätyyliin ja älykkyyteen. GPT-5.1-mallit tarjoavat jälleen oletuksena enemmän luonnollisia ja keskustelunomaisia vastauksia ”kylmien” datamaisten vastausten sijaan.
The Vergen Warrenin raportin tulevat GPT-5.2-mallit tulevat keskittymään OpenAI:n aiemmin mainittujen prioriteettien mukaisesti nopeuteen, luotettavuuteen ja kustomoitavuuteen.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »