Suomalainen kuulokevalmistaja Valco on julkistanut uuden lippulaivamallinsa VMK25.2:n.
Valcon mukaan uutuus tarjoaa paremman äänenlaadun, vakaamman yhteyden ja kestävämmän rakenteen kuin edeltäjänsä VMK25, mutta hinta on sama kuin aiemmin: 199 euroa.
“Teimme syksyllä radikaalin taloustieteellisen havainnon: inflaatio ei ole luonnonlaki vaan valinta. Usein se on vain hieno sana sille, että yritykset haluavat parantaa katettaan tekemättä mitään enempää. Me kieltäydymme osallistumasta tähän yleiseen kurjistamiseen. Kun tehostaa toimintaa ja myyntiä, hintoja ei ole pakko nostaa. Siksi VMK25.2 maksaa edelleen saman 199 euroa, joka oli VMK25 lähtöhinta 2022 ja silti minulla on varaa uuteen katumaasturiin. Muidenkin kannattaisi kokeilla”, kertoo Valcon konsernijohtaja Henri Heikkinen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Valco toteaa leikkisästi, että yksi syy uudelle mallille oli Valcolle hieman kiusallinen. Valcon marraskuussa julkistama edullisempi VMK15-malli osoittautui vahingossa niin hyväksi, että se sai aiemman lippulaivamalli VMK25:n näyttämään hetkellisesti vanhanaikaiselta.
”Eihän se käy, että hinnat alkaen -malli on teknisesti edistyneempi kuin se malli, jolla meidän on tarkoitus kerätä ihmisten rahat pois. VMK25.2 palauttaa maailmankirjat järjestykseen: se on taas kiistatta edistynein kuulokkeemme”, Heikkinen selventää.
Päällisin puolin VMK25.2 näyttää samalta kuin edeltäjänsä. ”Harkitsimme uutta muotoilua noin kolmen sekunnin ajan, kunnes muistimme, että uudet ruiskuvalumuotit maksavat ihan perkeleesti. Ja rehellisesti: VMK25 on jo valmiiksi pirun hieno. Sen vuoksi käytimme rahat siihen, millä on oikeasti merkitystä – sisuksiin. Asiakas maksaa äänenlaadusta, ei uusista muoteista. Näin sitä hintaakaan ei tarvitse nostaa”, Heikkinen kertoo.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Valco VMK25.2 -kuulokkeet perustuvat Qualcommin uusimmalle Snapdragon S3 -äänialustalle ja tukevat Valcon mukaan ”kaikkea mahdollista uusinta dingeldangelia ja uusimpia Bluetooth-versioita, millä ei yrityksen mukaan lopulta ole oikein mitään merkitystä kenellekään, eikä niitä kiinnosta sen kummemmin mainostaakaan”.
Lopputuloksena on kuitenkin parempi toimivuus ja äänenlaatu.
”Näissä kuulokkeissa ei ole tekoälyä, joka analysoi uniasi ja simultaanitulkkaa ajatuksesi mandariinikiinaksi. Niissä ei ole sykemittaria, koska tiedät luultavasti itsekin olevasi hengissä. Niissä ei ole hipaisukytkimiä, jotka vaihtavat kappaletta, kun raavit korvaasi, eikä typeriä vilkkuvaloja. Meille tärkeintä on pyhä kolminaisuus: äänenlaatu, käyttömukavuus ja akunkesto (55h täyttä tykitystä).”, Heikkinen linjaa.
Valco VMK25.2 on saatavilla 4. joulukuuta alkaen Valcon verkkokaupasta ja hyvin varustelluilta jälleenmyyjiltä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »