Euroopan parlamentti haluaa säätää sosiaaliselle medialle 16 vuoden ikärajan. Tosin myös nuoremmat voisivat somettaa, mutta vain vanhempien suostumuksella.
Sosiaalisen median haittapuolista keskustellaan jatkuvasti, ja sen vaikutuksista etenkin lasten ja teini-ikäisten hyvinvointiin ollaan erityisen huolissaan. Euroopan parlamentti on vastikään jättänyt esityksen sosiaaliselle medialle asetettavasta 16 vuoden alaikärajasta. Esitys hyväksyttiin äänestyksessä selvin lukemin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Esityksen mukaan sosiaalista mediaa saisivat käyttää vain 16-vuotiaat tai sitä vanhemmat. Vanhemmat voisivat kuitenkin halutessaan sallia somealustojen käytön myös 13-16-vuotiaalle, mutta alle 13-vuotiailta ne olisivat kokonaan kiinni.
Parlamentin tiedotteessa viitataan tutkimukseen, jonka mukaan joka neljännellä alaikäisellä esiintyy älypuhelimen ongelmakäyttöä. Yli 90 prosenttia eurooppalaisista puolestaan pitää lasten suojelua verkossa kiireellisenä, vuoden 2025 Eurobarometristä selviää.
Parlamentaarikot vaativat esityksessään EU:lta toimia myös riippuvutta aiheuttavien käytäntöjen estämiseksi. Muun muassa automaattinen videotoisto, selaamalla ansaittavat palkinnot ja ”haitallinen pelillistäminen” on parlamentin mukaan kiellettävä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Parlamentin päätös ei ole laillisesti sitovia, mutta se antaa kuitenkin osviittaa siitä, mihin suuntaan Euroopan unionissa edetään. Seuraavaksi esitys etenee Euroopan komission käsittelyyn.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »