Apple on jatkanut seuraavien pistepäivitystensä beetatestivaihetta julkaisemalla kolmannet sovelluskehittäjille suunnatut beetatestiversiot iOS ja iPadOS 26.2:sta, macOS 26.2:sta, watchOS 26.2:sta. tvOS 26.2:sta ja visionOS 26.2:sta.
Myös kolmannet beetat ovat sisältäneet mielenkiintoisia uudistuksia ja muutoksia Applen käyttöjärjestelmiin.
iOS 26.2, iPadOS 26.2 ja macOS 26.2 beta 3 ovat paljastaneet Asetuksissa uuden toiminnon tunnettujen AirDrop-yhteystietojen hallintaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Jo aiemmin on paljastunut Applen kehittävän uutta järjestelmää, joka mahdollistaa laitteiden yhdistämisen kertakoodilla niin, että tämän jälkeen laitteet löytävät toisensa 30 päivän ajan ilman tarvetta muuten lisätä yhteystietoa.
Ennen uutta toimintoa AirDrop tarjoaa nykyisin näkyvyydelle kolme vaihtoehtoa: pois päältä, vain yhteystiedot sekä kaikki 10 minuutin ajan. Uusi kertakoodiin perustuva yhdistäminen on tuomassa tähän uuden 30 päivän vaihtoehdon muiden kuin yhteystietojen osalta.
iOS 26.2 beta 3:ssa Apple on myös jatkanut Mittanauha-sovelluksessa tarjolla olevan vatupassin Liquid Glass -tyylin mukaisen uuden ilmeen kehittämistä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
iPadOS 26.2 beta 3 puolestaan kehittää jälleen moniajoa iPadeissa. iPadOS 26.1:ssä Apple toi takaisin aiemmin iPadOS 26:sta laajemman moniajouudistuksen yhteydessä pois jääneen Slide Over -toiminnon ja iPadOS 26.2 beta 3 puolestaan mahdollistaa jälleen sovelluskuvakkeen vetämisen näytön alareunan Dockista Slide Over -näkymään tai jaetun ruudun Split View -näkymään.
Lisäksi iOS 26.2 beta 3:sta on paljastunut Applen kehittävän mahdollisuutta korvata Siri muulla avustajalla pidettäessä sivupainiketta painettuna. Tämä toiminnallisuus on kuitenkin suunnattu vain Japaniin vastaamaan paikallisiin viranomaisvaatimuksiin.
Aiemmin 26.2-versioiden aiemmista beetoista paljastui jo mielenkiintoisia muita uudistuksia.
watchOS 26.2 ja iOS 26.2 ovat tuomassa merkittävän muutoksen unipisteisiin, jotka pyrkivät kertomaan kuinka palauttavaa uni oli. watchOS 26.2:n myötä Apple on korottanut eri arviotasoille vaadittavien unipisteiden määrää. Lisäksi korkein taso saa uuden nimen, kun erinomainen on korvattu erittäin korkealla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uusissa 26.2-versioissa Apple jatkaa myös edelleen uusien asetusmahdollisuuksien tuomista tarjolle 26-versioiden merkittävään Liquid Glass -ulkoasu-uudistukseen liittyen. Jo iOS ja iPadOS 26.1:ssä ja macOS Tahoe 26.1:ssä Apple toi tarjolle uuden asetuksen, joka tarjoaa Liquid Glassista kaksi vaihtoehtoa, läpinäkyvän ja sävytetyn. Jälkimmäinen lisää sameutta ja kontrastia parantaen luettavuutta. 26.2-versioissa Apple on tuonut tarjolle uuden liukusäätimen, jolla voi säätää lukitun näytön näkymän kellon läpinäkyvyyttä.
Merkittävänä laajennuksena iOS 26.2 ja muut uudet versiot ovat myös laajentamassa AirPods-kuulokkeissa muualla maailmassa syksyllä 2025 esitellyn Live Translation -käännöstoiminnon saataville myös EU-alueella. Apple pidättäytyi julkaisusta Euroopan unionissa aiemmin sääntelysyistä.
Live Translation -käännöstoiminto on tarjolla AirPods Pro 3:lla, AirPods Pro 2:lla ja aktiivisella melunvaimennuksella varustetuilla AirPods 4 -kuulokkeilla yhdistettynä iPhone 15 Prohon tai uudempaan, ja kääntää AirPodeja käytettäessä haluttaessa muiden ihmisten puheen toiselle kielelle kuulokkeissa. Vastaaminen onnistuu puhumalla omalla kielellä ja käännöksen voi näyttää tekstinä iPhonen näytöltä. Lisäksi jos vastapuolella on myös käytössä ominaisuutta tukevat AirPods-kuulokkeet, onnistuu koko keskustelu käännettynä kuulokkeiden välityksellä.
Käännöstoiminto tukee englannin lisäksi ranskan, saksan, portugalin, espanjan, italian, japanin korean ja kiinan kieltä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uusissa 26.2-versioissa Apple on tuonut tarjolle myös uuden mahdollisuuden asettaa hälytys soimaan Muistutukset-sovelluksessa luodulle muistutukselle.
Applen Podcastit-sovelluksen osalta iOS 26.2:ssa on lisätty tekoälyn hyödyntämistä. Tekoäly voi nyt automaattisesti luoda podcasteihin kappalejaon, sekä listata podcastissa mainittuja muita podcasteja ja linkkejä kuvauksessa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »