Suomalainen älysormuksistaan tunnettu Oura Health on vahvistanut uuden merkittävän rahoituskierroksensa, josta kuultiin huhuja jo aiemmin.
Oura kertoo nostaneensa uudella rahoituskierroksella 900 miljoonaa dollaria (noin 780 miljoonaa euroa) noin 11 miljardin dollarin eli noin 9,5 miljardin euron arvostuksella.
Kyseessä on kaikkien aikojen suurin rahoituskierros suomalaiselle yritykselle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Johtavana sijoittajana uudella rahoituskierrokselle toimi Fidelity Management & Research Company, minkä lisäksi kierrokselle osallistuivat myös ICONIQ, Whale Rock ja Atreides.
Ouran arvostus uudella rahoituskierroksella yli kaksinkertaistui sen edellisen loppuvuoden 2024 rahoituskierroksen noin 5 miljardista dollarista.
”Tämä uusi rahoitus on osoitus Ouran liiketoiminnan vahvuudesta ja luottamuksesta, jota miljoonat jäsenet osoittavat meihin joka päivä. Olemme ylpeitä voidessamme rakentaa paitsi tuotetta, myös maailmanlaajuista liikettä kohti ennakoivaa terveyttä – auttamalla ihmisiä ymmärtämään kehoaan, tekemään parempia elämäntapavalintoja ja olemaan tehokkaammin yhteydessä terveydenhuollon tarjoajiinsa”, Ouran toimitusjohtaja Tom Hale kommentoi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Oura aikoo käyttää uutta rahoitusta muun muassa tuotekehitykseen, erityisesti muun muassa tekoälyyn, sekä globaalin jakelunsa laajentamiseen.
Oura kertoi aiemmin ylittäneensä 5,5 miljoonan sormuksen rajan alkaen tuotteen lanseerauksesta vuonna 2015. Yli puolet myynnistä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Oura raportoi vuoden 2024 liikevaihdoksi yli 500 miljoonaa dollaria, mikä oli yli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna ja tänäkin vuonna liikevaihto on tuplaantumassa yli miljardiin dollariin. Samalla Oura on viestinyt voitollisuudesta ja kannattavuuden jatkuvasta parantumisesta.
Oura palvelee asiakkaita yli 150 maassa ja on nyt saatavilla yli 4 000 jälleenmyyntipisteessä kahdessakymmenessä maassa. Viime vuonna Oura nousi Yhdysvalloissa Amazonin nopeimmin kasvavaksi brändiksi.
Oura esitteli neljännen sukupolven sormuksensa Oura Ring 4:n lokakuun 2024 alussa. Oura Ring 4 toi parannuksia mittaustarkkuuteen sekä on aiempaa virtaviivaisempi täydellä titaanirakenteella. Lokakuun 2025 alussa Oura laajensi valikoimaansa keraamipintaisilla Oura Ring 4 Ceramic -malleilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ouran liiketoimintamalliin kuuluu sormusten myynnin lisäksi kuukausi- tai vuosimaksullinen Oura-jäsenyys, joka käytännössä vaaditaan sormuksen täysimittaiseen käyttöön.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »