Brave-selaimella on jo yli 100 miljoonaa käyttäjää, selainyhtiö vahvistaa blogissaan. Maailmanlaajuiset lukemat sisältävät sekä tietokoneselaimen että Android- ja iOS-sovelluksen.
Google Chrome on maailman selkeästi suosituin selain, mutta muun muassa Applen Safarilla, Microsoft Edgellä, Operalla ja monilla muilla on omat käyttäjäkuntansa. Myös Brave on viime aikoina onnistunut kasvattamaan suosiotaan, ja nyt selain on jättänyt taakseen 100 miljoonan käyttäjän rajapyykin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Bravessa keskitytään yksityisyyteen, ja selain tarjoaakin muun muassa kehittyneitä työkaluja seurantaevästeiden estämiseen. Lisäksi samainen yhtiö on kehittänyt oman, Googlelle vaihtoehdon tarjoavan hakukoneensa, toimitusjohtaja ja perustaja Brendan Eich kertoo 100 miljoonan rajapyykkiä kommentoidessaan.
Braven hakukone vastaa päivittäin yli 50 miljoonaan kyselyyn, mikä on toki vain murto-osa esimerkiksi Googlen miljardilukemista. Myös haun suosio on kuitenkin kasvussa, Eich painottaa.
Braven suosio on kasvanut viime vuosina nopeasti, sillä 20 miljoonan käyttäjän raja ylittyi vasta alkuvuodesta 2021. Kahden viime vuoden aikana selain vaikuttaa onnistuneen kasvattamaan suosiotaan aiempaa vikkelämmin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Brave aikoo jatkossakin pitää käyttäjien yksityisyyden tuotekehityksensä keskiössä. Myös tekoälyn asemaa on määrä hiljalleen kasvattaa, selainyhtiö vahvistaa blogissaan.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »