Satunnaisuuden satunnaisuutta voi pian mukauttaa Spotifyssa. Uusi asetus estää saman kappaleen jatkuvan toistumisen.
Spotify-soittolistoja voi kuunnella järjestyksessä alusta loppuun tai satunnaistoistona, jolloin yksittäinen kappale saattaa kuitenkin soida useasti toisten jäädessä enemmän taustalle. Nyt Spotifyyn on valmisteilla uudistus, joka pienentäisi hiljattain soitettujen kappaleiden esiintyvyystaajuutta satunnaistoistossa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uudistuksen havaitsi musiikkipalvelun Android-sovelluksen koodiin perehtynyt Android Authority. Uuteen valintaan viittaavia koodipätkiä löytyi Spotifyn viimeisimmästä esiversiosta (Android-julkaisu 9.0.84.1313).
Kun uuden valinnan aktivoi, näyttäisivät hiljattain toistetut kappaleet ilmaantuvan satunnaistoiston kuuntelujonoon kauan sitten kuultuja harvemmin. Muilta osin satunnaisuus säilyisi kuitenkin ennallaan, ja huomionarvoisesti uudistus on vapaaehtoinen lisävalinta esimerkiksi yleiseen toistoalgoritmiin tehdyn muutoksen sijaan.
Toistaiseksi Spotify-satunnaistoiston uudistuksesta ei ole tiedotettu virallisesti, joten sen saatavuudesta ei ole tarkempaa tietoa. Osa Spotify-beetan käyttäjistä on kuitenkin jo päässyt sitä kokeilemaan, Android Authority vahvistaa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »