Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaatii Microsoftin yhteiskuntasuhteiden Lisa Monacon erottamista.
Trumpia ei miellytä Lisa Monacon toimiminen aiemmin presidentti Joe Bidenin hallinnossa. Monaco toimi aiemmin varaoikeusministerinä ja ajoi eteenpäin muun muassa liittovaltion tutkintoja Trumpin toimintaan, kuten asiakirjojen laittomaan käsittelyyn ja vaalihäirintään, liittyen.
Trumpin mukaan Microsoftin pitäisi erottaa hiljattain nimittämänsä Lisa Monaco, koska Trumpin mukaan aiemman toimintansa perusteella Monacolla ei ole edellytyksiä jatkaa tehtävässän.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Monaco on järkyttävästi palkattu Microsoftin globaalien yhteiskuntasuhteiden johtajaksi erittäin korkeaan asemaan, jossa on pääsy erittäin arkaluontoisiin tietoihin. Monacon pääsyä tällaiseen tietoon on mahdotonta hyväksyä, eikä sitä voida sallia”, Trump kirjoitti sosiaalisessa mediassa. ”Hän on uhka Yhdysvaltojen kansalliselle turvallisuudelle, erityisesti ottaen huomioon Microsoftin ja Yhdysvaltain hallituksen väliset merkittävät sopimukset.”
Microsoftin edustaja kieltäytyi kommentoimasta Trumpin vaatimusta Politicolle.
Maaliskuussa Trump poisti Lisa Monacolta, kuten myös entisiltä presidentiltä Joe Bidenilta ja varapresidentiltä Kamala Harrisilta, tietoihin pääsyn tarjoavan turvaluokituksen.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »