YouTube-tuottajilla on nyt käytettävissään entistä enemmän tekoälyä hyödyntäviä työkaluja Shorts-videoita luotaessa. Uudistukset perustuvat mukautettuun versioon Googlen videoita tekstikehotteiden perusteella tuottavasta Veo 3 -tekoälystä.
Mukautettu videomalli, nimeltään Veo 3 Fast, tuottaa aiempaa nopeammin sisältöjä matalalla 480p-tarkkuudella mahdollistaen videopätkien luomisen kätevästi ilman ulkoisia sovelluksia. Nyt käyttäjät voivat ensi kertaa lisätä videoonsa myös tekoälyn kehittelemän, tyyliin sopivan äänimaailman.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tuottajat voivat myös valita haluamansa mallivideon ja lisätä sen sisältämää liikettä valokuviin. Googlen esimerkissä kuvassa esiintyvä henkilö liikehtii muutamalla napautuksella kuin etevinkin kamppailulajien taitaja, ja saatavilla on useita sapluunoita erilaisiin tilanteisiin.
Veo-videomalli puolestaan osaa ennen pitkää huomioida entistä laajemmin käyttäjien toiveet tyylistä ja tuottaa esimerkiksi origameja tai erilaisia taidetyylejä muistuttavia sisältöjä sekä lisätä videoihin sisältöjä, kuten esineitä tai tekstejä.
Edellä kuvatut työkalut sekä ”soveltuvien videoiden” sanoituksista ääniraitoja tuottava uudistus saapuvat YouTube Shortsin muokkaimeen lähikuukausina. Veo 3 Fast -tekoälymalli 480p-laatuisine videoineen on jo julkaistu rajatusti Yhdysvalloissa ja muutamilla muilla alueilla.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla








Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »