Verkkoteknologiayhtiö Nokia järjestää perjantaina 5. syyskuuta viralliset avajaiset uudella Oulun kampuksellaan.
Oulu on Nokialle keskeinen mobiiliverkkojen tutkimuksen, tuotekehityksen, testauksen ja myös tuotannon sijainti. Erityisesti Oulussa keskitytään radioiden kehittämiseen, kun taas esimerkiksi Tampereella sijaitsee Nokian järjestelmäpiirikehityksen keskus.
Uudet tilat Nokialle ovat merkittävä panostus, joka osaltaan alleviivaa Nokian sitoutumista mobiiliverkkojen liiketoimintaan, jonka menestys on jättänyt toivomisen varaa haastavassa markkinatilanteessa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lue tästä myös: Tällaiset ovat Nokian uudet 200 miljoonan euron tilat Oulussa
Kesällä 2024 Bloomberg levitti huhuja, jotka kertoivat Nokian pohtivan mobiiliverkkoliiketoimintansa myyntiä tai muita mahdollisuuksia. Nokia kuitenkin kiisti tuolloin myyntisuunnitelmat eikä asiasta ole sittemmin kuultu lisää.
Nokian huhtikuun 2025 alussa aloittanut toimitusjohtaja Justin Hotard on myös kommenteissaan korostanut mobiiliverkkojen tärkeyttä osana Nokiaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Suuria uusia linjanvetoja Nokian tuoreelta toimitusjohtajalta ei ole vielä kuultu. Niiden aika voi tulla 19. marraskuuta, jolloin Nokia on järjestämässä pääomamarkkinapäivänsä. Tuolloin odotetaan lisätietoa mahdollisista muutoksista Nokian strategiaan ja niiden vaikutuksista organisaatioon.
Perjantaina Oulussa uuden kampuksen avajaisten yhteydessä medialle puhuessaan Hotard korosti Nokian tilanteen olevan ihan hyvä.
”Tämä ei ole kriisiyhtiö, vaan vahva ja terve yritys. Tase on erittäin vahva ja meillä on kiinnostava valikoima liiketoimintoja”, kommentoi Hotard.
”Kyse on siitä, miten yhtiön sisällä oleva potentiaali saadaan hyödynnettyä”.

Nokian huhtikuun 2025 alussa aloittanut toimitusjohtaja Justin Hotard puhui perjantaina medioille Oulussa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Hotardin mukaan Nokialla ei ole tarvetta radikaaleihin muutoksiin. Yksi painopistemuutos kuitenkin voi olla siirtymä jälleen toimimaan asiakkaiden kanssa enemmän yhtenä Nokiana, kun edeltävän toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin johdolla Nokialla painotettiin liiketoimintaryhmien itsenäisyyttä ja tulosvastuuta.
Helsingin Sanomat kertoi kesäkuussa lähteisiinsä perustuen Nokian valmistelevan tuhansien työpaikkojen vähentämistä ja organisaatiomuutoksia. Lähteiden mukaan Hotardin suunnittelemat muutokset Nokian organisaatioon ja toimintatapaan olisivat myös aiheuttaneet levottomuutta henkilöstön keskuudessa. Nokian sisällä on raportoidusti pelätty, että uusi toimitusjohtaja muuttaisi Nokian toimintatavan keskusjohtoisemmaksi.
”Kun puhun asiakkaille siitä, missä olemme hyviä ja mitä meidän tulisi tehdä paremmin, he kertovat minulle, että me olemme heille yksi yhtiö ja he haluavat tehdä kanssamme työtä monissa asioissa”, Hotard kommentoi kysymystä toimintamallin muutoksesta perjantaina.
”He kertovat, että he haluavat puhua meille yhtenä yhtiönä”, Hotard selittää ja kertoi haluavansa nähdä Nokian toimivan entistä paremmin yhtenä tiiminä, yhtenä Nokia-joukkueena. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, selvinnee myöhemmin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Hotard totesi myös ajattelunsa lähtevän liikkeelle strategiasta ja pääoman allokoinnista eri kohteisiin, ja vasta tämän jälkeen kyseeseen tulevan sen, mikä on paras rakenne tavoitteiden saavuttamiseksi.
Mullistavaa muutosta Nokian liiketoimintaan ei kuitenkaan liene luvassa – tai ainakaan siitä ei näy merkkejä.
Hotardin silmissä Nokian tilanne on selkeä. Tärkeän ytimen – liiketoiminnan perustan – muodostaa operaattorien tarpeisiin vastaaminen samalla, kun datakeskukset ovat Nokian kasvumarkkina.
”Tulette näkemään hienosäätöä siinä, miten pyrimme tavoittelemaan näitä markkinoita”, Hotard sanoi.
Mobiiliverkkojen tulevaisuuteen Hotardilla riittää uskoa. Hän näkee mobiiliverkkojen kysynnässä potentiaalia kasvuun, kun liikenteen määrä kasvaa. Operaattorien on pakko investoida verkkoihinsa lisätäkseen kapasiteettiaan ja vastatakseen asiakkaiden kysyntään.
Jatkossa muun muassa tekoälyn kasvun myötä Nokialla odotetaan laitteista verkkoon päin siirtyvän datan määrän merkittävää kasvua, ja ajan myötä 5G-verkkojenkaan kapasiteetti ei enää ole riittävällä tasolla.
”Vaikka et uskoisi mihinkään uuteen ’tappajasovellukseen’, nykyisellä liikennemäärän kasvulla Nokia Bell Labsin mallinnus näyttää, ettei 5G:n ja 5G Advancedin lähetyskapasiteetti ole enää tarpeeksi”, esitti Nokian Matkapuhelinverkot-liiketoimintaryhmän Tommi Uitto perjantaina Oulussa.
Tulevia 6G-verkkoja tarvitaankin jälleen vastaamaan kysyntään lisäkapasiteetilla.
Mobiiliverkkojen liiketoiminnassa Nokialle jo toistaiseksikin merkittäviä ovat olleet eri maissa asetetut rajoitukset kiinalaisille verkkolaitevalmistajille. Nokian johdon näkemyksen mukaan asiassa ei kuitenkaan ole tehty tarpeeksi.
Kiinassa ulkomaisten toimittajien, käytännössä siis Nokian ja Ericssonin, markkinaosuus on Nokian Tommi Uiton mukaan enää vain 3 prosenttia. Markkina on siis jo käytännössä kiinni Nokialta, ja Uiton mukaan tätä on Kiinassa perusteltu kansallisella turvallisuudella.
Kauppalehden ja Talouselämän haastattelussa Uitto vielä erikseen tarkensi, että Nokialle on suullisesti kerrottu korkealta taholta, että länsimaiset valmistajat suljetaan pois Kiinan markkinoilta kansallisen turvallisuuden nimissä.
”Euroopan unionin täytyy vastata tähän vastavuoroisesti”, esitti Uitto.
Vaikka monissa EU-maissa niin sanottujen korkean riskin toimijoiden, käytännössä tässä tapauksessa erityisesti kiinalaisen Huawein, osallistumista 5G-verkkojen rakentamiseen on rajoitettu, ei edelleenkään EU:ssa ole asetettu sellaisia kattavia tai tiukkoja rajoituksia, joita Nokian johto kaipaa.
”Miksi sallimme korkean riskin toimittajat verkkoihimme, kun meidän ei sallita toimivan heidän markkinoillaan?” heitti ilmoille myös Nokian toimitusjohtaja Justin Hotard.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »