Facebookin, Instagramin ja WhatsAppin omistaja Meta Platforms panostaa nyt paljon tekoälykehitykseen. Viimeisimpänä liikkeenä Meta on solminut yhteistyösopimuksen kuvageneraattoristaan tunnetun Midjourneyn kanssa.
Meta lisensoi Midjourneyn ”esteettisen teknologian” osaksi tulevia mallejaan ja tuotteitaan.
Asiasta kertoi Metan tekoälyjohtaja Alexandr Wang perjantaina Threads-julkaisussaan.
Wangin mukaan Metan tutkimustiimit tekevät jatkossa tiivistä yhteistyötä Midjourneyn kanssa ja yhtiön teknologiaa on tarkoitus hyödyntää tulevissa tekoälymalleissa ja -tuotteissa.
“Jotta Meta voi tarjota käyttäjille parhaita mahdollisia tuotteita, tarvitaan kaikki keinot käyttöön: huipputason osaajia, kunnianhimoinen laskentatehosuunnitelma sekä yhteistyötä alan parhaiden toimijoiden kanssa,” Wang kirjoitti.
Yhteistyön myötä Meta pyrkii vahvistamaan asemaansa tekoälyn käytössä kuvien ja videoiden luomiseen. Myös esimerkiksi OpenAI ja Google ovat panostaneet vahvasti tällekin tekoälyn saralle.
Meta toi jo aiemmin oman Imagine-kuvageneraattorinsa Facebookiin, Instagramiin ja Messengeriin sekä julkaisu Movie Gen -videotyökalun, joka muuntaa käyttäjän tekstikehotteita videoiksi.
Meta on investoinut viime aikoina rajusti tekoälyyn. Yhtiö on rekrytoinut huippuosaajia jopa satojen miljoonien dollarien palkkioilla, sijoitti yli 14 miljardia dollaria Scale AI:hin sekä osti Play AI:n.
Metan Midjourney-kumppanuuden tarkat ehdot eivät ole tiedossa, mutta Midjourneyn perustaja David Holz totesi X-julkaisussaan, että yhtiö jatkaa edelleen täysin itsenäisenä, ilman ulkopuolisia sijoittajia.
Vuonna 2022 perustettu Midjourney oli aiemmin tekoälykuvageneroinnin kärkipeluri, mutta sittemmin suhteellinen asema markkinoilla on rapistunut. Kesäkuussa Midjourney julkaisi ensimmäisen videomallinsa, V1:n.
Midjourney on kohdannut myös haasteita. Yhtiötä vastaan on nostettu oikeusjuttuja esimerkiksi Disneyn ja Universal Studiosin toimesta syyttäen Midjourneyta tekijänoikeuksien loukkaamisesta tekoälymalliensa kouluttamisessa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »