Maailman suurimpiin älypuhelinvalmistajiin lukeutuva kiinalainen Vivo on julkistanut kotimarkkinoillaan uuden sekoitetun todellisuuden laitteen Vivo Vision Explorer Editionin.
Vivon uutuus muistuttaa ulkonäöltään pikaisella vilkaisulla jopa erehdyttävästi Apple Vision Prota. Vivo on päätynyt samankaltaiseen muotoiluun sekä esimerkiksi pannan ulkonäköön kuin Apple.
Apple toi ensimmäiset virtuaali- ja sekoitetun todellisuuden lasinsa, eli Apple Vision Pron, josta yhtiö itse puhuu uudenlaisena digitaalisen sisällön ympäröivän maailman kanssa yhdistävänä tilatietokoneena, markkinoille alkuvuodesta 2024 ensimmäisillä markkinoilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Sittemmin Apple Vision Pron suosio on jäänyt verrattain vaisuksi, vaikka ominaisuuksiltan Vision Pro onkin ollut markkinoilla omaa luokkaansa. Varteenotettavia kilpailijoita Vision Prolle on ollut niukasti. Pikku hiljaa niiden määrä kuitenkin lisääntyy, mistä myös Vivon uutuus on esimerkki. Lisäksi Samsung on tuomassa ensimmäisen Android XR -laitteensa, toistaiseksi vielä Project Moohan -nimellä tunnetun laitteen markkinoille loppuvuoden 2025 aikana.
Apple Vision Prossa kritiikkiä ovat keränneet erityisesti korkea hinta sekä suuri paino, ja näissä asioissa Vivo Vision Explorer Edition erottuu edukseen.
Apple Vision Pron hinta on alkaen lähemmäs 4 000 euroa, ja painoa sillä on yli 600 grammaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Vivo on vihjaillut oman Visionin hinnan asettuvan noin 10 000 juaniin eli noin 1 200 euron tasolle. Lisäksi painoa Vivon laitteella on 398 grammaa eli karkeasti kolmasosa vähemmän kuin Apple Vision Prolla.
Vivo Vision Explorer Edition on varustettu huippuluokan tekniikalla. Laitteessa on kaksi Micro-OLED-näyttöä, kumpikin tarkkuudeltaan 3840 x 3552 pikseliä, hyvällä väritarkkuuella (DeltaE<2). Lisäksi mukana on korkean tarkkuuden silmien seuranta ja käsien liikeseuranta.
Järjestelmäpiirinä on Qualcomm Snapdragon XR2+ Gen 2 ja käyttöjärjestelmänä Vivon OriginOS Vision, joka monelta osin toteutukseltaan muistuttaa Applen visionOS:ää.
Vivo tuo Vision Explorer Editionin kokeiltavaksi 12 liikkeessään Kiinassa 22. elokuuta alkaen.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »