Tuhansittain Grok-tekoälyn kanssa käytyjä keskusteluja on päätynyt julkiseksi ilman erillistä hyväksyntää. Tekstin ohella mukana on kuvia, taulukoita ja paljon muuta.
Elon Muskin tekoäly-yhtiö xAI:n kehittämä Grok-tekoäly sisältää päällisin puolin näppärän pikavalinnan, jolla tekoälyn kanssa käydyn keskustelun voi parilla napautuksella jakaa vaikkapa ystävälle varta vasten luotavalla URL-osoitteella. Hiljattain on kuitenkin selvinnyt, että osoitteen kautta keskustelua voi katsella kuka tahansa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Mikä pahinta, Grokin luomat jakolinkit ovat osin olleet julkisia, ja myös hakukoneet ovat päässeet niihin käsiksi, aiheesta kirjoittava Forbes kertoo. Esimerkiksi Google-haku on säilönyt yli 370 000 Grok-keskustelua tietokantaansa viitatakseen tarvittaessa niihin hakutuloksissa.
Käytännössä kuka hyvänsä on siis voinut tarkastella satojatuhansia Grok-tekoälyn kanssa käytyjä keskusteluja. Niiden joukossa on yksinkertaisia kysymyksiä vastauksineen, mutta myös henkilökohtaisia sisältöjä.
Osassa Grok-keskusteluista on myös pyritty tuottamaan kuvia kuvitteellisista terrori-iskuista, Forbes kertoo, minkä ohella tekoälylle on jaettu henkilötietoja, sairauskertomuksia ja paljon muuta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Grok-tekoäly ei missään vaiheessa ole kertonut käyttäjille, että URL-jako tekisi keskusteluista käytännössä julkisia. Palvelun taustalla oleva xAI tai sen pääomistaja Elon Musk eivät toistaiseksi ole kommentoineet kohua.
Aiemmin myös ChatGPT:n keskusteluista levisi tietoja hakukoneisiin, jos kohta tuolloin käyttäjät olivat itse antaneet tähän suostumuksen joko tarkoituksella tai epähuomiossa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »