Applen iPhone 17 -julkistukset lähestyvät: odotusten mukaan lanseeraustilaisuus on ohjelmassa syyskuun aikana, ja todennäköisimpänä julkistuspäivänä on pidetty tiistaita 9. syyskuuta.
Tulossa on jälleen neljä uutta iPhone 17 -mallia, mutta mallistossa on tapahtumassa muutoksia nykyiseen verrattuna. Perusmallin rinnalle iPhone 17 -mallistoon on tulossa uusi ohuempi malli, ja lisäksi luvassa on edelleen edelleen huippumallit kahdessa koossa.
Myös iPhone 17 -puhelinten suojakuoret ovat olleet viime aikoina esillä vuodoissa. Aiemmin kuultiin jo uusista, mahdollisesti Liquid Silicone -nimeä kantavista kuorista, jotka sisältävät uutuutena paikat kantohihnalle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nyt aiemmankin kuoripaljastuksen takana ollut vuotaja Majin Bu on nostanut esiin, kuinka Apple näyttää olevan esittelemässä iPhone 17 -puhelinten rinnalla uudet TechWoven-kangaskuoret.
Syksyn 2023 iPhone 15 -puhelinten yhteydessä Apple luopui nahan käyttämisestä kaikissa Apple-tuotteissa osana ilmasto- ja ympäristötavoitteitaan. Tuolloin se esitteli FineWoven-tekstiilikuoret nahkakuorten korvaajaksi, mutta valitettavasti niiden materiaali osoittautui erittäin alttiiksi jäljille ja kulumiselle – ja kuoret olivat yksi Applen viime vuosien suurimmista flopeista. Tämän jälkeen iPhone 16 -puhelimille syksyllä 2024 FIneWoven-kuoria ei enää nähtykään.
Nyt Apple näyttää yrittävän uudelleen TechWoven-kuorilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmasta FineWovenista TechWoven-kuoret näyttävät eroavan karkeapintaisemmalla viimeistelyllään, joka mahdollisesti – tai ainakin toivottavasti – on paremmin kulutusta kestävää FineWoveniin verrattuna.
Mahdollisesti Applen uusissa kuorissa käytetään kierrätysmateriaaleja, joita on voitu saada esimerkiksi käytetyistä muovipuolloista. Varmuutta tästä ei vielä ole.
Myös Applen uusien TechWoven-kuorten pitäisi sisältää alakulmissaan kiinnityspaikat kantohihnoille uusien silikonikuorten tavoin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Vuotaja Majin Bun mukaan TechWoven-kuoret ovat tulossa kaikille iPhone 17 -puhelimille viitenä värivaihtoehtona, jotka ovat musta, ruskea, sininen, vihreä ja violetti.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »