ChatGPT:stä tunnettu tekoäly-yhtiö OpenAI ylsi heinäkuussa ensimmäistä kertaa yli 1 miljardin dollarin liikevaihtoon.
OpenAI:n talousjohtaja Sarah Friar vahvisti tiedon CNBC:n haastattelussa.
Hiljattain OpenAI vahvisti ChatGPT:n olevan ylittämässä 700 miljoonan aktiivisen viikkokäyttäjän rajan. Vasta maaliskuussa palvelun käyttäjämäärä oli 500 miljoonaa viikossa ja viimeisen vuoden aikana käyttäjämäärä on yli nelinkertaistunut. Päivittäin käyttäjät lähettävät ChatGPT:lle jo yli kolme miljardia viestiä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Talousjohtajan mukaan OpenAI:n suurin ongelma on pula laskentatehosta.
”GPU- ja laskentakysyntä on tällä hetkellä kovaa”, kommentoi Friar CNBC:lle. ”Siksi lanseerasimme Stargaten. Siksi teemme suurempia rakennushankkeita.”
Microsoftin lisäksi OpenAI on pyrkinyt hankkimaan laskentakapasiteettia esimerkiksi Oraclen, CoreWeaven ja myös Googlen kanssa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin heinäkuun lopulla The Information raportoi OpenAI:n vuositason toistuvan liikevaihdon nousseen jo 12 miljardiin dollariin. New York Times puolestaan raportoi toistuvan liikevaihdon vauhdin olevan jo lähempänä 13 miljardia dollaria ja ennusteiden yltävän lähes 20 miljardiin dollariin vuoden lopulla.
OpenAI itse on ennakoinut vuoden 2025 raportoidun liikevaihtonsa kasvavan 12,7 miljardiin dollariin vuonna 2024 saavutetusta 3,7 miljardista dollarista.
Pääosan liikevaihdostaan OpenAI saa maksullisista ChatGPT-tilauksista.
Vauhdikkaasta liikevaihdon kasvusta huolimatta OpenAI:n kassavirta on edelleen merkittävästi negatiivinen, minkä takia yhtiö tarvitsee vielä toistuvasti uutta rahoitusta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Hiljattain OpenAI nostikin 8,3 miljardia dollaria rahoitusta 300 miljardin dollarin arvostuksella. Uusi rahoitus oli osa OpenAI:n maalis-huhtikuun taitteessa julkistamaa 40 miljardin dollarin rahoituspakettia.
Aiemmin OpenAI:n rahoitukseen japanilaiselta SoftBankilta on kerrottu liittyvän ehto, jonka mukaan OpenAI:n on muutettava rakennettaan voittoa tavoittelevaksi vuoden 2025 loppuun mennessä tai muuten SoftBankin rahoitusosuus voisi laskea 20 miljardiin dollariin.
Vielä tällä hetkellä OpenAI:ta hallitsee voittoa tavoittelematon OpenAI, Inc, jonka alla toimii voittoa tavoitteleva tytäryhtilö OpenAI Global LLC. OpenAI:n on raportoitu suunnittelevan muuttumista voittoa tavoittelevaksi yhtiöksi, josta sijoittajat sekä jatkossa erillinen voittoa tavoittelematon osa omistaisivat osuuksia.
Toukokuun alkupuolella OpenAI joutui kuitenkin ilmoittamaan peruvansa osin suunnitelmansa rakennejärjestelyistä voittoa tavoittelevaksi yhtiöksi ja suunnittelevan rakenteensa muuttamista eri tavoin ja vähäisemmissä määrin kuin mitä oli aiemmin suunniteltu. OpenAI käy edelleen asiasta neuvotteluja merkittävän rahoittajansa ja sopimuskumppaninsa Microsoftin kanssa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Hiljattain raportoitiin, että OpenAI:n arvostus voi nousta 500 miljardiin dollariin suunnitteilla olevassa osakemyynnissä, jossa työntekijät pääsisivät myymään osakkeitaan yhtiössä.
OpenAI:n aikanaan mahdollista pörssilistautumista edeltävässä osakemyynnissä henkilöstö voisi myydä osakkeita yhteensä jopa miljardien dollarien edestä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »