Google maksaa 30 miljoonaa dollaria sopiakseen joukkokanteen. Taustalla on lasten yksityisyys, jota hakukonejätin katsotaan loukanneen.
Google myöntyi vastikään 30 miljoonan euron sakkoihin Australiassa, ja nyt yhtiö on taipunut maksamaan miltei saman verran, 30 miljoonaa dollaria eli noin 26 miljoonaa euroa, Yhdysvalloissa nostetussa joukkokanteessa. Kantajat katsovat Googlen loukanneen lasten yksityisyyttä keräämällä YouTube-katselutietoja myös alle 13-vuotiailta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Käyttäjätietojen keruu on Googlen liiketoiminnan ja mainoskaupan keskiössä, mutta alle 13-vuotiailta käyttäjiltä dataa ei saa tallentaa Yhdysvalloissa verkkokäyttäjien yksityisyyttä säätelevän COPPA-lainsäädännön mukaan, aiheesta kirjoittava Reuters taustoittaa.
Google kiistää kaikki joukkokanteessa esitetyt syytökset, mutta on kuitenkin päätynyt sovittelemaan ja maksamaan miljoonakorvaukset. Korvauksia saattaa saada jopa 45 miljoonaa yhdysvaltalaista, joten henkeö kohden summat jäisivät kuitenkin erittäin pieniksi.
Joukkokanne edustaa kaikkia yhdysvaltalaisia, jotka katselivat YouTube-videoita vuosien 2013 ja 2020 välillä ollessaan alle 13-vuotiaita, Reuters kertoo.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Sopimuksen ansiosta tämänkertainen oikeusjuttu on loppuun käsitelty, mutta yksityisyyden loukkauksiin liittyviä kanteita nostettaneen Googlea vastaan jatkossakin sekä Yhdysvalloissa että muualla.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »