TikTok-sisältöjä katselemalla voi nyt tukea hyväntekeväisyyttä. Uusi TikTok Pro julkaistiin kokeellisesti Saksassa, Portugalissa ja Espanjassa.
Uusi TikTok Pro on kuin tavanomainen TikTok, mutta ilman suoria lähetyksiä, ostosmahdollisuutta tai mainoksia. Sen sijaan tarkoitus on ohjata käyttäjien huomio hyväntekeväisyyteen liittyviin sisältöihin, TikTok kuvailee tiedotteessaan, vaikka yleisesti ottaen sisällöt ovatkin samoja kuin tavanomaisessa TikTokissa edellä mainittuja eroja lukuun ottamatta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
TikTok Pro ei siis tämänhetkisen tiedon mukaan tarjoa esimerkiksi yksinoikeudella tuotettuja sisältöjä, minkä ohella sen käyttö on Pro-nimestä huolimatta ilmaista.
Laajemmin TikTok Pro on osa kiinalaistaustaisen videoalustan uutta Sunshine Programme -ohjelmaa, jolla on määrä tukea hyväntekeväisyyttä tekevien järjestöjen työtä. Käyttäjät voivat ansaita ”virtuaalista auringonpaistetta” sisältöjä kuluttamalla ja jakaa sitä sitten valitsemilleen tahoille TikTok Pron kautta.
TikTok itse tekee lahjoituksia käyttäjien tukemille järjestöille virtuaalisen auringonpaisteen määrän perusteella. Käyttäjille itselleen hyväntekeväisyyden tukeminen on siis ilmaista – kunhan vain ensin viettää tarpeeksi aikaa TikTok Prossa videoita katsellen, niistä tykkäillen ja kavereille jakaen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uusi TikTok Pro on nyt lanseerattu kokeellisesti Saksassa, Espanjassa ja Portugalissa. Toistaiseksi laajemmasta julkaisusta ei ole tietoa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »