Facebookissa ja Instagramissa ei enää jatkossa voi julkaista poliittista, maksettua vaalimainontaa. Muutos koskee vain Euroopan unionia, Meta-yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Euroopan unionissa astuu 10. lokakuuta 2025 voimaan uusi poliittista mainontaa koskeva TTPA-asetus (Transparency and Targeting of Political Advertising), jolla säädellään muun muassa toiminnan avoimuutta. Muutosten myötä maksettu vaalimainonta lakkautetaan Facebookissa ja Instagramissa kokonaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Facebookin ja Instagramin omistavan Metan mukaan TTPA:n vaatimukset ovat niin tiukat, ettei vaalimainonnan jatkaminen ole käytännössä mahdollista. Tarkemmin sanottuna kyse on mainonnan kohdentamisesta, jota TTPA-asetuksella säädellään erityisen tarkasti.
Tiedotteessaan Meta kuvailee kehityskulkua ”raskaan sääntelyn epähuomiossa aiheuttamaksi seuraukseksi”. Yhtiö painottaa julkaisseensa jo vuonna 2018 mainontapalveluunsa avoimuutta tukevia säätöjä ja velvoitteita, jotka eivät kuitenkaan siitä TTPA-asetuksen tuodessa ”merkittäviä lisävaatimuksia” alalle.
Huolimatta pitkistä keskusteluista EU-viranomaisten kanssa ei sopivaa ratkaisua ole löytynyt, mistä johtuen maksettu vaalimainonta lakkaa Facebookissa ja Instagramissa kokonaan. Myös muut sosiaalisen median alustat ovat saman tilanteen edessä, Meta huomauttaa, ja esimerkiksi Google ajoi poliittisen mainonnan alas EU:ssa jo loppuvuodesta 2024.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Metan alustoilla voi jatkossakin keskustella politiikasta ja vaaleista vapaasti myös Euroopan unionissa, yhtiö painottaa. Myös poliittisesti motivoituneita julkaisuja ja kampanjapäivityksiä saa yhä jakaa, mutta maksettu vaalimainonta loppuu. EU:n ulkopuolisiin alueihin päätöksellä ei kuitenkaan ole vaikutusta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »