Verkkoteknologiayhtiö Nokia on julkaissut toisen vuosineljänneksen eli huhti-kesäkuun osavuosikatsauksensa.
Nokia antoi kaksi päivää ennen katsaustaan jo tulosvaroituksen, jossa se laski näkymänsä kuluvan vuoden vertailukelpoisesta liikevoitosta 1,6-2,1 miljardiin euroon aiemmasta 1,9-2,4 miljardista eurosta.
Nokian mukaan näkymien alentaminen on seurausta Yhdysvaltain dollarin heikkenemisestä ja tullien vaikutuksista samalla, kun sen varsinainen liiketoiminta suoriutui odotusten mukaisesti vuoden 2025 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nokia arvioi valuuttakurssien vaikutuksella olevan 230 miljoonan euron negatiivinen vaikutus sen kuluvan vuoden vertailukelpoiseen liikevoittoon (tästä vaikutuksesta 140 miljoonaa euroa on operatiivista ja 90 miljoonaa euroa on valuuttakurssien vaihteluista johtuvaa venture fund -sijoitusten arvostuksen negatiivista muutosta, jolla ei ole kassavaikutusta). Lsäksi tulleihin liittyvien negatiivisten vaikutusten koko vuoden liikevoittoon arvioidaan olevan 50–80 miljoonaa euroa.
Nokian uusi toimitusjohtaja Justin Hotard aloitti työssään 1. huhtikuuta, joten nyt raportoitu vuosineljännes oli Nokian ensimmäinen Hotardin johtamana.
Huhti-kesäkuussa Nokian liikevaihto oli 4,55 miljardia euroa kasvaen 2 prosenttia vuodentakaisesta hyötyen Infinera-yritysoston vaikutuksesta. Ilman valuuttakurssimuutoksia ja nykyisellä yhtiörakenteella liikevaihto laski 1 prosentilla. Vertailukelpoista liikevoittoa Nokia teki 301 miljoonaa euroa, eli 29 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin (423 miljoonaa euroa).
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ilman valuuttakurssimuutoksia ja nykyisellä yhtiörakenteella vuodentakaiseen vertailtuna Nokian liiketoimintaryhmistä huhti-kesäkuussa Matkapuhelinverkkojen liikevaihto laski 13 prosenttia 1,73 miljardiin euroon, Verkkoinfrastruktuurin kasvoi 8 prosenttia 1,90 miljardiin euroon, Pilvi- ja verkkopalvelujen kasvoi 14 prosenttia 557 miljoonaan euroon ja patenttilisensoinnin sisältävän Teknologian kasvoi 3 prosenttia 357 miljoonaan euroon.
Samanaikaisesti liikevoitto Matkapuhelinverkoissa laski 182 miljoonasta eurosta 77 miljoonaan euroon (4,4 % liikevaihdosta), mutta vahvistui Verkkoinfrastruktuurissa 97 miljoonasta 109 miljoonaan euroon (5,7 % liikevaihdosta) ja Pilvi- ja verkkopalveluissa -35 miljoonasta eurosta 9 miljoonaan euroon (1,6 % liikevaihdosta). Teknologia-liiketoimintaryhmän liikevoitto oli 255 miljoonaa euroa verrattuna 258 miljoonaan euroon vuosi sitten.
Nokian huhti-kesäkuun osakekohtainen vertailukelpoinen tulos oli 0,04 euroa.
Jo aiemmin on raportoitu Nokian valmistelevan uuden toimitusjohtajan Justin Hotardin johdolla muutoksia organisaatioon ja uusia säästöjä. Yksityiskohtia muutoksista ja mahdollisista uusista henkilöstövähennyksistä Nokia ei vielä tulosjulkistuksensa yhteydessä nyt kertonut.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Hotard kuitenkin vihjasi tulevasta toteamalla asiakkaiden odottavan Nokian toimivan yhtenä yhtiönä, sillä monet heistä ostavat tuotteita useista eri Nokian valikoiman osista. ”Lisäksi meidän on jatkuvasti kehitettävä työskentelytapojamme, jotta voimme toimia ketterästi, parantaa tuottavuutta ja keskittyä arvonluontiin asiakkaillemme. Tästä syystä tuomme yhteen tukitoimintomme yksinkertaistaaksemme työskentelytapojamme, rakentaaksemme yhtenäistä yrityskulttuuria ja voidaksemme hyötyä koko Nokian osaamisesta”, Hotard totesi.
Tarkemmin tietoa muutoksista ja Nokian tulevaisuudesta on luvassa pääomamarkkinapäivätapahtumassa marraskuussa.
Tavoite siirtyä toimimaan enemmän yhtenä yhtiönä on päinvastainen edellisen toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin linjaan, jossa painoarvoa annettiin liiketoimintaryhmien itsenäisyydelle. Uudessakin Nokian rakenteessa säilyy kuitenkin liiketoimintaryhmien vahva tulosvastuu.
Yleisesti Nokia pyrkii hakemaan vahvempaa kasvua liiketoiminnalleen operaattoreiden ulkopuolelta tarjoamalla verkkoratkaisujaan muun muassa datakeskuksiin ja muihin yritysten tarpeisiin. Huhti-kesäkuussa Nokian yritysasiakasliiketoiminnan liikevaihto ilman valuuttakurssimuutoksia ja nykyisellä yhtiörakenteella vertailtuna kasvoi 15 prosenttia vuodentakaisesta. Raportoitu kasvu oli 41 prosenttia, jota vauhditti Nokian helmi-maaliskuun taitteessa toteuttama 2,3 miljardin dollarin Infinera-yritysosto.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Koko Nokian tasolla niin sanottujen hyperscale-toimijoiden eli käytännössä suurien datakeskustoimijoiden osuus Nokian liikevaihdosta oli nyt huhti-kesäkuussa 5 prosenttia.
Näin toimitusjohtaja Justin Hotard kommentoi Nokian tulosta
Alla Hotardin kommentit kokonaisuudessaan Nokian tulostiedotteesta.
”Ensimmäisen vuosineljännekseni aikana Nokian toimitusjohtajana olen käyttänyt paljon aikaa sidosryhmiemme tapaamiseen. Erityisesti yksi viesti on ollut selkeä: Verkkoyhteydet ovat kriittisen tärkeitä yritysten kilpailukyvylle tekoälyn aikakaudella. Tämä ei koske vain viestintäpalveluidentarjoajia tai hyperscale-toimijoita, vaan myös uusia sektoreita, kuten puolustusteollisuutta ja kansallista turvallisuutta. Portfoliomme kattaa sekä matkapuhelin- että kiinteät verkot, datakeskusverkot ja siirtoverkot. Tämän ansiosta Nokialla on ainutlaatuinen mahdollisuus johtaa tätä markkinamurrosta. Keskustelut asiakkaiden kanssa ovat
vahvistaneet uskoani Nokian mahdollisuuksiin. Teknologiamme ja kykymme luoda vahvoja kumppanuuksia yhdessä ainutlaatuisen osaamisemme kanssa ovat asioita, jotka erottavat meidät kilpailijoista.
Samalla on selvää, että asiakkaamme odottavat meidän toimivan yhtenä yhtiönä, sillä monet heistä ostavat tuotteita useista eri portfoliomme osista. Lisäksi meidän on jatkuvasti kehitettävä työskentelytapojamme, jotta voimme toimia ketterästi, parantaa tuottavuutta ja keskittyä arvonluontiin asiakkaillemme. Tästä syystä tuomme yhteen tukitoimintomme yksinkertaistaaksemme työskentelytapojamme, rakentaaksemme yhtenäistä yrityskulttuuria ja voidaksemme hyötyä koko Nokian osaamisesta.
Nokialla on nyt erinomainen mahdollisuus luoda yhtenäinen visio tulevaisuuden verkoille. Kerromme tarkemmin strategiastamme ja arvonluontivisiostamme pääomamarkkinapäivässämme New Yorkissa 19. marraskuuta. Toisen vuosineljänneksen liikevaihtoomme ja liikevoittoomme vaikuttivat merkittävästi valuuttakurssien vaihtelut ja erityisesti Yhdysvaltain dollarin heikentyminen. Liikevaihtomme laski 1 % ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta ja nykyisellä yhtiörakenteella. Liikevaihtomme olisi kuitenkin kasvanut 3 % ilman edellisvuonna saatua sopimusratkaisuun liittyvää kertaluonteista erää. Verkkoinfrastruktuurin liikevaihto kasvoi 8 % toisella neljänneksellä. Matkapuhelinverkkojen liikevaihto laski 13 % johtuen pääosin edellisvuoden kertaluonteisesta erästä, mutta myös projektien ajoittumisesta Intiassa. Pilvi- ja verkkopalvelujen liikevaihto kasvoi 14 % ja kehitys oli vahvaa erityisesti 5G-ydinverkoissa. Teknologia-liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi 3 % ja se solmi vuosineljänneksen aikana useita uusia sopimuksia.
Toisen vuosineljänneksen vertailukelpoinen bruttomarginaali oli vakaa edellisvuoteen verrattuna ja oli 44,7 %. Toisella vuosineljänneksellä venture fund -sijoituksilla oli 50 miljoonan euron negatiivinen vaikutus liikevoittoon. Tällä ei ole kassavaikutusta ja se sisältää valuuttakurssien vaihteluista johtuvan 60 miljoonan euron negatiivisen muutoksen arvostuksessa. Liikevoittoon vaikuttivat myös tariffit, jotka nostimme esiin jo viime vuosineljänneksellä. Vertailukelpoinen liikevoittomarginaali laski 2,9 prosenttiyksikköä ja oli 6,6 %. Ensimmäisen vuosipuoliskomme vapaa kassavirta oli vahva ollen yli 800 miljoonaa euroa, vaikka vuoden 2024 tulokseen perustuvien kannustimien kassavaikutukset ajoittuivat toiselle vuosineljännekselle.
Optisten verkkojen tilaukset jatkuivat vahvana toisella vuosineljänneksellä ja tilausten suhde toimituksiin oli reilusti yli yksi hyperscale-toimijoiden uusien tilausten vauhdittamana. Solmimme vuosineljänneksen aikana useita tärkeitä sopimuksia, esimerkiksi sopimuksen suuren yhdysvaltalaisen viestintäpalveluntarjoajan kanssa. Lisäksi saimme ensimmäisen sopimuksen yhdysvaltalaisen hyperscale-toimijan kanssa 800G -moduuleista. Koko Nokian tasolla hyperscale-toimijoiden osuus vuosineljänneksen liikevaihdosta oli 5 %. Vaikka meillä on vielä paljon työtä edessä, olen tyytyväinen Infineran integraation etenemiseen ja sen tuomien synergiaetujen toteutumiseen. Vahva kysyntä markkinoilla vahvistaa entisestään tämän yrityskaupan pitkän aikavälin arvonluontimahdollisuuksia.
Odotamme toiselta vuosipuoliskolta ja erityisesti viimeiseltä vuosineljännekseltä vahvempaa tulosta tyypillisen kausivaihtelun mukaisesti. Arvioimme varsinaisen liiketoimintamme kehittyvän kokonaisuudessaan pitkälti odotusten mukaisesti. Koko vuoden osalta odotamme edelleen vahvaa kasvua Verkkoinfrastruktuurissa, kasvua Pilvi- ja verkkopalveluissa ja pääosin vakaata liikevaihtoa
Matkapuhelinverkoissa ilman valuuttakurssimuutosten vaikutusta ja nykyisellä yhtiörakenteella. Lisäksi odotamme Teknologia-liiketoimintaryhmässä noin 1,1 miljardin euron liikevoittoa.
Koko vuoden liikevoittoomme vaikuttaa kuitenkin kaksi Nokian vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevaa epävarmuustekijää, jotka ovat Yhdysvaltain dollarin heikkenemisestä johtuva valuuttakurssien vaihtelu sekä tariffit. Verrattuna alkuvuoden odotuksiimme valuuttakurssivaihteluilla on noin 230 miljoonan euron negatiivinen vaikutus. Tästä 90 miljoonaa euroa on valuuttakurssien vaihteluista johtuvaa venture fund -sijoitusten arvostuksen negatiivista muutosta, jolla ei ole kassavaikutusta. Nykyisten tariffitasojen arvioidaan vaikuttavan liikevoittoomme negatiivisesti 50–80 miljoonaa
euroa, sisältäen vaikutukset toisen vuosineljänneksen liikevoittoon. Nämä epävarmuustekijät huomioiden, arvioimme tarpeelliseksi alentaa näkymiämme vertailukelpoisen liikevoiton osalta 1,6–2,1 miljardiin euroon aiemmasta 1,9–2,4 miljardista eurosta.”
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »