Verkkoteknologiayhtiö Nokia suunnittelee tuhansien työpaikkojen lopettamista, raportoi Helsingin Sanomat lähteisiinsä perustuen.
Nokian tavoitteena on parantaa kannattavuutta, kun liikevaihdon kasvu jatkuu hitaana ja kilpailu markkinoilla tiukkana.
Helsingin Sanomien raportoimissa tiedoissa on vielä kyse alustavista suunnitelmista, jotka saattavat vielä muuttua. Nokia kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nokian uusi toimitusjohtaja Justin Hotard aloitti työssään 1. huhtikuuta.
Helsingin Sanomien lähteiden mukaan Hotardin suunnittelemat muutokset Nokian organisaatioon ja toimintatapaan ovat aiheuttaneet levottomuutta henkilöstön keskuudessa. Raportoidusti Nokian sisällä pelätään, että uusi toimitusjohtaja muuttaisi Nokian toimintatavan keskusjohtoisemmaksi. Edellisen toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin alla Nokian neljä liiketoimintaryhmää saivat toimia varsin itsenäisesti vastaten omista tuloksistaan.
Viime vuonna Nokialla oli keskimäärin 78 400 työntekijää. Suomessa Nokialla on henkilöstöä noin 6 600. Nyt suunnitelluista vähennyksistä valtaosa kohdistuisi ulkomaille.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nokialla on ollut käynnissä jo lokakuussa 2023 julkistettu säästöohjelma, jonka tavoitteena on ollut vähentää työntekijöitä tuolloisesta 86 000 työntekijästä 72 000 – 77 000 työntekijään vuoden 2026 loppuun mennessä Nokian hakiessa markkinatilanteesta riippuen 800 – 1 200 miljoonan euron säästöjä.
Alkuvuonna 2025 Nokian palvelukseen siirtyi Infinera-yrityskaupan seurauksena noin 3 000 työntekijää lisää.
Aiemmin kesäkuussa Nokia kertoi eläköityvän Verkkoinfrastruktuuri-liiketoimintaryhmänsä johtajan Federico Guillénin seuraajaksi nousevan 1. heinäkuuta alkaen Infineran entisen toimitusjohtajan David Heardin. Samalla Nokia kertoi toimitusjohtajan kansliapäällikön Victoria Hanrahanin nimittämisestä johtoryhmän jäseneksi, mikä on uutta Nokiassa.
Nokian johtoryhmässä on edessä muitakin muutoksia, sillä Helsingin Sanomien tietojen mukaan ainakin henkilöstöjohtaja Lorna Gibb on lähdössä johtoryhmästä. Nokia ei ole vielä tiedottanut asiasta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »