Apple on julkistamassa seuraavat merkittävät vuotuiset käyttöjärjestelmäversionsa maanantaina 9. kesäkuuta WWDC-tapahtuman avauksessa.
Aiemmin raportoidulla tavalla Applen odotetaan laittavan käyttöjärjestelmiensä versionumeroinnin uusiksi yhtenäistäen versionumerot tulevan vuoden mukaisiksi. Esimerkiksi iOS 19:n sijaan luvassa pitäisi olla iOS 26 ja macOS 16:n sijaan macOS 26.
Perinteisesti Applen macOS-versioilla on ollut myös oma lisänimensä, ja tästä käytännöstä Apple ei näytä olevan luopumassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman raportoi viimeisimmässä Power On -uutiskirjeessään seuraavan macOS-version lisänimen olevan Tahoe.
Apple on viime ajat hyödyntänyt macOS-versioiden niminä eri kalifornialaisia paikannimiä, ja tuleva macOS-versio on nimetty Kaliforniassa sijaitsevan Tahoe-järven mukaan.
”Se on kuuluisa lomakeskus ja lomakohde (ja kakkoskodin paikka) monille Applen työntekijöille”, toteaa Mark Gurman.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Apple on uudistamassa uusissa käyttöjärjestelmäversioissaan ilmettä yhtenäisemmäksi merkittävällä ulkoasupäivityksellä, joka esimerkiksi macOS:n osalta edustaa suurinta muutosta sitten vuoden 2020 Big Surin.
Gurman mainitsikin raportissaan myös, että Tahoe-järvi tunnetaan taivaan ja ympäröivien vuorten heijastuksistaan ja toteaa niiden muistuttavan Applen uudistettujen käyttöliittymien huomiota herättävää tyyliä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »