Sirin voi pian Apple-laitteissa korvata Euroopassa vaikkapa ChatGPT:llä. Taustalla ovat EU:n säädökset.
Android-käyttäjät ovat jo pitkään voineet itse valita digitaalisen avustajansa ja korvata Google Asisstantin, tai nyttemmin Geminin, esimerkiksi ChatGPT:llä niin halutessaan. Applen alustoilla Siri on sen sijaan ollut järjestelmän tasolla ainut vaihtoehto, mihin on kuitenkin pian tulossa muutos, Bloomberg kirjoittaa raportissaan.
Raportin mukaan Apple olisi mahdollistamassa Sirin korvaamisen esimerkiksi ChatGPT:llä tai Geminillä. Tekstissä mainitaan ”Applen alustat”, joten muutos koskisi mitä luultavimmin iPhoneilla käytettävän iOS:n ohella myös esimerkiksi iPadeja ja Mac-tietokoneita.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen päätöksen taustalla ovat Euroopan unionin velvoitteet, raportissa kuvaillaan. Näin ollen Sirin korvaaminen toisella digitaalisella avustajalla käy mitä luultavimmin päinsä vain EU:n alueella, kun taas muilla markkinoilla, kuten Yhdysvalloissa, Siri saattaa jatkossakin olla ainut vaihtoehto oletusavustajaksi käyttöjärjestelmässä.
Bloombergin mukaan monet myös hyödyntänevät mahdollisuutta ja istuttavat nopeasti Sirin vaihtopenkille, mikäli ”Apple ei paranna suoritustaan” tekoälyavustajien markkinoilla. Apple vaikuttaa itsekin heräilevän tekoälypalveluidensa heikkouksiin, sillä yhtiön raportoitiin hiljattain suunnittelevan tekoälymalliensa avaamista sovelluskehittäjille.
On hyvä huomioida, ettei Apple ole toistaiseksi vahvistanut raportin tietoja. Saattaa kuitenkin olla, että myös suomalaiset voivat pian itse valita avustajansa Applen alustoilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin EU-säädökset pakottivat Applen päivittämään muun muassa NFC-lähimaksuihin sekä iPhone- ja iPad-sovelluskauppaan liittyviä käytänteitään, ja unionissa voikin tätä nykyä latailla sovelluksia App Storen ulkopuolisista lähteistä. Huomionarvoisesti myös nämä muutokset on toistaiseksi tuotu vain EU:hun, jossa sääntely on esimerkiksi Yhdysvaltoja tiukempaa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »