Huawei on julkistanut Kiinassa ensimmäisen yhtiön omalla HarmonyOS-käyttöjärjestelmällä varustetun tietokoneen. Samalla uutuus on Huawein ensimmäinen taittuvanäyttöinen kannettava tietokone.
Aiemmin Huawei on tuonut HarmonyOS-nimen alla oman käyttöjärjestelmänsä jo älypuhelimiin ja tablettilaitteisiin sekä muihin, muun muassa puettaviin, tuotteisiinsa. Taustalla HarmonyOS:n esittelemisessä tietokoneisiin on myös Huawein Windows-lisenssin raportoitu päättyminen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
HarmonyOS:n käyttöliittymä tietokoneissa muistuttaa muita järjestelmiä. Näytön alareunassa on tehtäväpalkki ja App Dock -sovelluslistaus, ja työpöydälle voi sijoittaa sovellus- ja tiedostokuvakkeiden lisäksi widgetejä. Osana järjestelmää toimii Huawein Celia-tekoälyavustaja, minkä lisäksi järjestelmään on integroitu myös DeepSeek- ja Pangu-tekoälymallit.
Toistaiseksi HarmonyOS-käyttöjärjestelmä tietokoneille ja sillä varustettu taittuvanäyttöinen MateBook Fold ovat suunnattuja vain Huawein kotimarkkinoille Kiinassa, eikä laajemmasta julkaisusta ole tietoa.
Huawei MateBook Foldissa on taittuva näyttö, joka taittuu auki 13 tuuman koosta 18 tuuman kokoon. Pienemmässä koossa näytön kuvasuhde on 3:2 ja avattuna 4:3. Tarkkuus on vastaavasti 2472×1648 ja 3296×2472 pikseliä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
MateBook Foldin näytössä on käytössä kaksikerroksinen OLED-paneeli sekä LTPO-teknologiaa, joka vähentää virrankulutusta jopa 30 prosentilla. Kirkkaus koko näytöllä yltää 700 nitiin (tyypillinen) ja pistemäisesti huipussaan 1 600 nitiin. Kontrastisuhde on 1000000:1 ja HDR-sisällöllä jopa 2000000:1.
Huawein mukaan MateBook Foldin vesipisarasarana on maailman suurin. Saranaratkaisu sisältää kolmiportaisen kääntömekanismin ja rakenne kokonaisuutena muistuttaa perinteistä kiinalaista puuliitostekniikkaa.
Huawei ei ole erikseen paljastanut MateBook Foldin järjestelmäpiiriä. RAM-käyttömuistia on 32 gigatavua ja SSD-tallennusmuistia 1 tai 2 teratavua. Jäähdytysjärjestelmän osana toimii kaksi pyörivää, vain 3,5 millimetriä paksua tuuletinta.
MateBook Foldin mukana toimitetaan erillinen näppäimistö. Ilman sitä laitteen paino on 1,16 kilogrammaa ja paksuus kiinni taitettuna 14,9 millimetriä ja auki taitettuna 7,3-7,6 millimetriä. Laitteen takaa on avattavissa seisontatuki, jolla MateBook Foldin voi tukea pystyasentoon pinnalle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Muita ominaisuuksia ovat sormenjälkilukija virtapainikkeessa, 8 megapikselin etukamera, kuusi kaiutinta, neljä mikrofonia, Wi-Fi 6, Bluetooth 5.2, kaksi USB-C-liitäntää ja 74,69 wattitunnin akku.
Huawein mukaan HarmonyOS-käyttöjärjestelmä tietokoneille tukee yli 1 100 ulkoista laitetta, minkä lisäksi järjestelmälle on jo yli 150 optimoitua sovellusta.
Kiinassa Huawei MateBook Foldin hinta on 23 999 juania eli noin 2 952 euroa 1 teratavun ja 26 999 juania eli noin 3 322 euroa 2 teratavun tallennusmuistilla varustettuna.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »