Huawei näyttää tulevan julkistamaan 19. toukokuuta Kiinassa ensimmäisen taittuvanäyttöisen kannettavan tietokoneensa.
Huawei julkisti jo viime viikolla oman HarmonyOS-käyttöjärjestelmänsä myös tietokoneille. Huawein Windows-lisenssi on erääntynyt ja jatkossa Huawein tietokoneissa käytössä on yhtiön oma käyttöjärjestelmä. HarmonyOS-tietokoneiden saatavuus tosin rajoittunee aluksi vain Kiinaan.
Huawei vahvisti aiemmin tulevansa julkistamaan ensimmäisen HarmonyOS-tietokoneen 19. toukokuuta, ja nyt Huawein ennakkojulkaisut yhdessä huhujen kanssa ovat kertoneet laitteen todennäköisesti olevan varustettu taittuvalla näytöllä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nimimerkillä Digital Chat Station esiintyvän vuotajan mukaan Huawein tulevassa tietokoneessa on suuri taittuva näyttö sekä suuri lineaarimoottori, joka voi simuloida näppäimistön kirjoitustuntumaa. Lisäksi vuotajan mukaan laitteessa on käytössä Huawein oma Kirin X90-piiri.
Huawein ennakkokuvassa on nähty laitteen pinnassa Huawei-tekstilogo yhdessä Ultimate Design -tekstin kanssa. Vastaavaa brändäystä Huawei on käyttänyt aiemmin valituissa tuotteissaan, kuten kolminkerroin taittuvalla näytöllä varustetussa Mate XT -puhelimessa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »