Hakukonejätti Google on suostunut maksamaan 1,375 miljardin dollarin eli noin 1,2 miljardin euron suuruisen sovintosumman Texasin osavaltiolle ratkaistakseen syytteet, jotka koskivat osavaltion asukkaiden yksityisyyden loukkaamista.
Googlea vastaan nostettiin kaksi erillistä oikeusjuttua vuonna 2022, joissa yhtiötä syytettiin muun muassa käyttäjien sijaintitietojen ja biometrisen datan luvattomasta keräämisestä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Texasissa teknologiajätit eivät ole lain yläpuolella. Google seurasi salaa ihmisten liikkeitä, yksityisiä hakuja ja jopa keräsi heidän äänijälkiään ja kasvonpiirteitään. Taistelin vastaan – ja voitin”, Texasin oikeusministeri Ken Paxton kommentoi asiaa.
Googlen tekemän sovintosopimuksen piiriin kuuluivat syytökset, jotka liittyivät muun muassa Chrome-selaimen incognito-tilaan, Google Mapsin sijaintihistorian käsittelyyn sekä Google Kuvien biometriseen datan käyttöön.
Googlen edustaja kommentoi, ettei yhtiö myönnä tehneensä mitään väärää tai kantavansa oikeudellista vastuuta. Google ei myöskään tee sovintosopimuksen myötä enää mitään uusia muutoksia tuotteisiinsa, sillä Google on jo tehnyt aiemmin muutoksia toimintaansa ja ehtoihinsa syytösten seurauksena.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Tämä ratkaisee joukon vanhoja, jo kauan sitten muuttamiamme tuotekäytäntöjä koskevia väitteitä, joista monet on jo ratkaistu muualla”, Googlelta kommentoitiin.
”Olemme iloisia voidessamme jättää ne taaksemme ja jatkamme vankkojen yksityisyyden suojan valintojen rakentamista palveluihimme.”
Aiemmin vuonna 2024 Texas teki 1,4 miljardin sovintosopimuksen myös Facebookin, Instagramin ja WhatsAppin omistajana tunnetun Meta Platformsin kanssa luvattomasta biometrisen datan käytöstä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »