Vasemmalla Gmail iPhonessa ennen päivitystä. Keskellä ja oikealla Material 3 -muotokieleen päivittynyt Gmail. Kuva: 9to5Google.
Google on aloittanut laajasti jakamaan käyttöliittymän ilmeen uudistavaa päivitystä Gmail-sovellukseensa iPhonelle ja iPadille.
Uuden päivityksen myötä sovellusten käyttöliittymäilme muuttuu Googlen Material 3 -muotokielen mukaiseksi, kertoo 9to5Google-sivusto.
Google hyödyntää Material 3 -ilmettä jo laajasti Androidilla sekä verkkopalveluissaan, mutta iOS- ja iPadOS-sovelluksissa sen käyttöönotto on tapahtunut hitaammin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Gmailissa uudistus näkyy sovelluksen yläreunassa muodoltaan uudistettuna hakukenttänä. Pyöristetympi pillerimäinen muoto on korvannut aiemman kulmistaan pyöristetyn laatikon.
Alareunan välilehdellä korostus tapahtuu myös pyöristetyllä taustalla.
Kelluva Kirjoita-painike on muuttunut suurikokoisemmaksi pyöristetyksi suorakulmioksi. Sinistä käytetään korostusvärinä läpi sovelluksen samalla, kun aiemmin käytetystä punaisesta on pääosin luovuttu.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Gmailin sivusta aukeava navigaatiopalkki on pysynyt pitkälti muuttumattomana. Myös viestinäkymässä on tapahtunut vain pientä hienosäätlä.
Uudistuneen ilmeen myötä Gmail-sovellus iPhonessa ja iPadissa vastaa paremmin Android- ja selainversioita. iOS-sovelluksistaan Google on tuonut Material 3 -ilmeen jo useisiin sovelluksiinsa, kuten Google Chat, Google Home, Google Maps, Google Meet, Google Kuvat ja Google.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »