Apple aikoo siirtää kaikkien Yhdysvaltoihin myyntiin tuotavien iPhone-puhelinten kokoonpanon Intiaan.
Financial Times raportoi Applen tavoitteena olevan siirtää noin 60 miljoonan Yhdysvalloissa vuosittain myytävän iPhonen kokoonpanon Intiaan vuoden 2026 loppuun mennessä ja siitä eteenpäin.
Syynä Applen haluun tehdä muutoksia iPhone-toimitusten suuntautumiseen ovat tietenkin Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin johdolla asettamat tullit, joissa on nähty runsaasti muutoksia viime aikoina, mutta jotka lähtökohtaisesti kuitenkin kohdistuvat enemmissä määrin Kiinaan Intian sijaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen iPhone-tuotannon kasvu Intiassa on jatkunut vahvana jo pidempään.
Aiemmin Bloomberg raportoi lähteisiinsä perustuen, että huhtikuusta 2024 maaliskuuhun 2025 asti ulottuvalla vuoden aikajaksolla Apple valmisti Intiassa 22 miljardin dollarin edestä iPhone-puhelimia. iPhone-tuotannon arvo Intiassa kasvoi lähes 60 prosentilla ja jo noin 20 prosenttia kaikista iPhoneista valmistetaan Intiassa. Reilu vuosi sitten Intian osuuden iPhone-tuotannosta raportoitiin olleen edellisellä tilikaudella noin 14 prosenttia.
Intian kotimarkkinoiden lisäksi iPhoneja päätyy Intiasta vientiin eri maihin. Applen kumppaneina Intiassa toimivat eri sopimusvalmistajat, kuten Foxconn sekä Tata Group, joka osti iPhoneja valmistavan tehtaan Wistronilta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Apple vahvisti aiemmin lokakuun 2024 alussa valmistavansa kaikkia iPhone 16 -puhelinmalleja myös Intiassa. Ensi kertaa Intiassa valmistetaan myös Pro-huippumalleja.
Vuonna 2025 iPhone 17:n kanssa Apple on aiemmin raportoidusti ottamassa uuden askeleen Intian-tuotannon suhteen. iPhone 17 -perusmallin alkuvaiheen tuotannon pitäisi tulla ensi kerran tapahtumaan Kiinan sijaan Intiassa. Applen sisällä New Production Introduction (NPI) nimellä tunnetussa tuotantovaiheessa aloitetaan tuotanto ja muokataan tuotantoprosessia ennen suuren mittakaavan massavalmistusta. Tavallisesti NPI-vaiheen kerrotaan ulottuvan lokakuusta toukokuuhun ennen uusien iPhone-mallien julkaisua syksyllä.
On kuitenkin epäselvää, onnistuuko Apple iPhonen NPI-vaiheen kanssa Intiassa, sillä Kiina ei ole myöntänyt vientilupia tarvittavalle laitteistolle.
Joka tapauksessa iPhone 17 -puhelimista ainostaan perusmallin NPI-vaiheen on suunniteltu tapahtuvan Intiassa. Muiden kolmen odotetun mallin osalta NPI tapahtuisi siis edelleen Kiinassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ensi kerran iPhone-valmistus alkoi Intiassa vuonna 2017.
iPhone-tuotannon kasvattaminen Intiassa on Applelle tapa hajauttaa riskejä monipuolisemmalla tuotantorakenteella Kiinan ulkopuolella.
Lisäksi samalla Intian merkitys markkina-alueena Applelle on kasvamassa. Apple avasi ensimmäiset kaksi omaa Apple Store -myymäläänsä Intiassa huhtikuussa 2023 Delhissä ja Mumbaissa, ja kasvusuunnitelmat maassa ovat mittavat.
Bloombergin lähteiden aiemmin kertoman mukaan iPhone-kokoonpanosta neljäsosa voisi siirtyä Intiaan vuoteen 2025 mennessä. Pidemmällä aikavälillä arviot ovat olleet vielä suurempia: aiemmin esimerkiksi South China Morning Post kertoi raportissaan iPhone-tuotannosta jopa 50 prosenttia eli puolet voivan siirtyä Intiaan vuoteen 2027 mennessä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yhdysvaltojen erityisesti Kiinaan kohdistuva kauppasota tuskin ainakaan hidastaa Applen pyrkimyksiä tuotantorakenteensa hajauttamisessa.
Applen ohella myös monilla älypuhelinbrändeillä on jo paikallista tuotantoa Intiassa, myös monilla kiinalaisilla älypuhelinvalmistajilla, kuten Xiaomilla ja Oppolla. Myös Google on käynnistänyt Pixel-puhelinten valmistuksen Intiassa.
iPhone-tuotannon osalta nousuaan tehneen Intian ohella Apple on hajauttanut muiden tuotteidensa tuotantoa muihin maihin, kuten Vietnamiin ja Thaimaahan.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »