WhatsApp-viestinnän yksityisyyttä voi nyt tehostaa uudella valinnalla. Asetus estää esimerkiksi tiedostojen automaattisen latauksen.
WhatsAppiin on julkaistu uusi edistyneen yksityisyyden toiminto, jonka aktivoiminen estää muun muassa kuvien ja muiden tiedostojen automaattisen latauksen toisilta käyttäjiltä. Samainen asetus estää myös keskustelujen viemisen tai käyttämisen tekoälyominaisuuksissa, WhatsAppin blogissa kuvaillaan.
Paremman yksityisyyden voi aktivoida tai kytkeä pois keskustelu kerrallaan WhatsApp-asetuksista aina niin halutessaan. Ominaisuus soveltuu hyvin esimerkiksi suuriin ryhmäkeskusteluihin, joissa on mukana myös tuntemattomia henkilöitä, WhatsAppin omistava Meta vihjaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
On hyvä huomioida, että uudesta asetuksista huolimatta ruutukaappausten tallentaminen onnistunee silti. WhatsAppissa kannattanee siis uudistuksista huolimatta pitää varansa esimerkiksi terveyteen liittyviä tietoja jaettaessa.
WhatsAppin yksityisyyttä parantava toiminto on aktivoitava jokaiselle keskustelulle erikseen, ja oletuksena se on pois päältä. Myöhemmin uudistusta on määrä entisestään laajentaa ja kehittää, Meta kertoo.
Uudistuksen jakelu on nyt käynnistynyt WhatsAppissa, ja lähiaikoina se saapunee Suomeenkin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »