Huhujen mukaan Samsungilla on jo työn alla One UI 8.5 -ohjelmisto yhtiön älypuhelimiin ja tablettilaitteisiin.
Samsungin normaali aikataulu meni sekaisin Android 15 -pohjaisen One UI 7:n yhteydessä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google julkaisi Android 15:n jo 3. syyskuuta 2024, mutta Samsung toi siihen perustuvan One UI 7:n saataville uusissa Galaxy S25 -huippupuhelimissaan alkuvuodesta 2025 ja aloitti One UI 7:n jakelun päivityksenä aiemmille laitteilleen vasta nyt huhtikuussa.
Samsungilla kesti One UI 7:n kanssa pidempään, sillä kyse oli merkittävästä päivityksestä, jossa Samsung teki myös merkittäviä muutoksia käyttöliittymään monien muiden omien uudistustensa ohella.
Aiemmin kuultujen ja nähtyjen paljastusten perusteella Samsungin Android 16 -pohjaisesta One UI 8:sta on tulossa uudistuksiltaan pienempi päivitys, joka saatetaan julkaista jo kesällä 2025 uusissa taittuvanäyttöisissä puhelimissa Galaxy Z Flip7:ssä ja Galaxy Z Fold7:ssä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google on julkaisemassa Android 16:n jo huhti-kesäkuun aikana aikaistettuaan omaa versioaikatauluaan aiemmista vuosista.
One UI 8:n jälkeen Samsungilla voi olla vuorossa One UI 8.5, josta Sammypolice-sivusto on jo löytänyt viitteitä Samsungin koodista. Samanaikaisesti mainintoja ei ole löytynyt esimerkiksi One UI 8.1:stä.
Vuotaja Tarun Vats on myös todennut kuulleensa Samsungin suunnitelmista One UI 8.5:stä.
Edellisen kerran .5-päivitys Samsungilta on nähty vuonna 2020 One UI 2.5:n merkeissä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
One UI 8.5:n julkaisuaikataulu on vielä avoin kysymys. Yksi mahdollinen ajankohta on alkuvuodesta 2026 seuraavan sukupolven Galaxy S26 -huippupuhelimissa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »