Google saattaa joutua myymään Chrome-selaimen. ChatGPT:stä tuttu OpenAI ilmoittautui jo ostajaehdokkaaksi.
Google vastaa paraikaa oikeudessa syytöksiin muun muassa hallitsevan markkina-aseman väärinkäytöstä. Eräs kiistakapula on Chrome-selain, jonka asema on Google-hakukoneen ohella erittäin vahva.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yhdysvaltain oikeusministeriö on ehdottanut ratkaisuksi Chrome-selaimen myyntiä, ja ChatGPT-yhtiö OpenAI on eräs mahdollinen ostajaehdokas.
OpenAI:n johtajistoon lukeutuva Nick Turley vahvisti yhtiönsä ostohalukkuuden oikeuden edessä puhuessaan. Samalla Turley mainitsi, että ”moni muukin toimija” olisi halukas ostamaan Chromen, mikäli Google siihen pakotettaisiin, aiheesta kirjoittava Bloomberg siteeraa.
Chrome-kauppojen myötä OpenAI voisi tarjota käyttäjille tekoälyyn perustuvan selainkokemuksen. Nykyisellään ChatGPT:n saa laajennuksena Chromeen, mutta OpenAI:hin kuuluessaan selain saisi entistä runsaammin tekoälyyn perustuvia ominaisuuksia, Turley kuvailee.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
OpenAI:n kiinnostus Chromen ostoon on laajemminkin herättänyt spekulaatioita yhtiön tulevaisuuden suunnitelmista. Toistaiseksi OpenAI ei kuitenkaan ole kommentoinut julkisesti mahdollisia suunnitelmiaan Turleyn lyhyitä puheenvuoroja lukuun ottamatta.
Selainmarkkinat muuttuisivat varmasti monella tavalla, mikäli Google pakotettaisiin myymään selaimensa. OpenAI:n asemaa Chrome-kauppa sen sijaan voisi vahvistaa merkittävästi.
Päätöstä Chrome-selaimen kohtalosta saataneen vielä odottaa jonkin aikaa. Googlea koskeva tutkinta on yhä kesken.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »