Treenisovellus Strava on ostanut juoksijoille suunnatun Runnan. Välittömiä muutoksia käyttäjille ei ole luvassa.
Maailman suosituimpiin harjoittelu- ja treenialustoihin lukeutuva Strava on ostanut etenkin monipuolisista juoksuohjelmistaan tunnetun Runnan tarjotakseen käyttäjilleen entistä monipuolisempia ja innostavampia kokemuksia, kuten Stravan toimitusjohtaja Michael Martin tiedotteessa kuvailee.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Strava kasvoi vuonna 2024 ”ennätysmäistä tahtia”, ja aika uusien mahdollisuuksien tarjoamiselle oli nyt oikea, Martin perustelee. Stravassa tallennettiin viime vuonna ”yli miljardi juoksulenkkiä”, ja Runnan tuoman asiantuntijuuden myötä käyttökokemuksen on edelleen määrä parantua.
Runnan perustajajäseniin lukeutuva toimitusjohtaja Dom Maskell puolestaan kommentoi yrityskauppaa iloisissa tunnelmissa. Runna on ”innoissaan tullessaan osaksi Stravaa”, Maskell vakuuttaa.
Toistaiseksi ei ole tarkkaan selvillä, mitä Runna-kaupasta käytännössä seuraa, mutta ainakin Runnan harjoitus- ja treeniohjelmia integroitaneen aikanaan Stravan puolelle. Välittömiä vaikutuksia käyttäjille ei kuitenkaan ole luvassa, Strava-johtaja Martin vahvistaa The Vergelle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Sekä Stravasta että Runnasta on tarjolla myös maksullinen kuukausipalvelu. Toistaiseksi kumppanit eivät ole vahvistaneet, kuinka tilauksien käy tai yhdistetäänkö niitä.
Runna-oston kauppahintaa ei ole julkisesti paljastettu, mutta itse sopimus on jo vahvistettu.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »