Selfieiden tallentaminen on nyt hankalaa Google Pixel 9a:lla. Näyttö välkkyy, mutta ratkaisukin on jo löytynyt.
Googlen astetta edullisempi Pixel 9a -älypuhelin saapui myyntiin alkuviikosta, ja ensimmäiset käyttäjät ovat jo ehtineet kokeilla uutuutta muutamien päivien ajan. Osa on samalla havainnut etukameran etsimestä omituisen ongelman.
Kun kamerasovelluksen käynnistää ja vaihtaa etukameraan, alkaa näytöllä toisinaan välkkyä. Etenkin tummissa alueissa esiintyvä ilmiö vaikuttaa valotukseen kytkeytyvältä häiriöltä, joka saa Pixel 9a:n vaihtelemaan asetuksia taukoamatta, Redditiin julkaistuissa käyttäjäraporteissa kuvaillaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Ilmiötä ei esiinny kaikissa olosuhteissa, vaan etenkin hämärissä ja tummissa ympäristöissä. Itse valokuvissa kaikki vaikuttaisi sen sijaan olevan kunnossa esikatselun välkkymisestä huolimatta.
Aiheesta kirjoittavan Android Authorityn mukaan ongelman voi korjata poistamalla Pixel 9a:n viimeisimmät päivitykset, mikä voi kuitenkin vaatia jonkinasteista teknistä osaamista. Etukameran häiriö vaikuttaisi joka tapauksessa olevan kytköksissä ohjelmistoon, ja Google korjannee tilanteen ennen pitkää.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »