Reaaliajassa videokuvaa analysoiva ominaisuus saapuu nyt Gemini Liveen. Samalla Googlen tekoäly oppii analysoimaan näytöllä näkyvää sisältöä.
Ensimmäiset käyttäjät ovat nyt päässeet kokeilemaan Geminin live-video- ja näyttötoimintoja älypuhelimillaan. Uudistusten myötä tekoäly osaa vastaille reaaliajassa kameran etsimessä tai älypuhelimen näytöllä näkyviä asioita koskeviin, ääneen keskustellen esitettäviin kysymyksiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiheesta kirjoittavan 9to5Googlen mukaan ominaisuudet on nyt julkaistu osalle Google Advancedin sisältävän Google One AI Premium -tilaajista, ja jakelua laajennettaneen hiljalleen lähiaikoina.
Google esitteli Gemini Liveen tulevia uudistuksia aiemmin tänä vuonna.
Googlen esimerkissä Gemini Livelle jaettiin näkymä verkkokaupasta, jossa myytäviä farkkuja käyttäjä tarkastelee. Kun Geminin aktivoi, voi näytön jakaa tekoälylle uudella painikkeella ja sitten kysellä vaikkapa kyseisiin farkkuihin sopivia tyylejä. Ajatustenvaihtoa Gemini Liven kanssa voi jatkaa luonnollisesti keskustellen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Itse Gemini-sovelluksella puolestaan voi vastedes käynnistää videonäkymän Gemini Liven kautta. Tekoälylle voi esitellä ympärillään olevia asioita ja tiedustella niistä lisää. Ominaisuudet ovat osa laajempaa Project Astra -kokonaisuutta, josta Gogle kertoi jo viime vuoden puolella.
Aiemmin Google vahvisti uudistusten jakelun alkavan maaliskuun aikana, ja aikataulu näyttää pitävän paikkansa. Gemini Live toimii tätä nykyä myös suomeksi, mutta live-video- ja näytönjakotoimintojen suomenkielistä julkaisua saataneen vielä odottaa jonkin aikaa.
Gemini Liven uudistuksia esitellään alla olevilla videoilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »