X:ssä näkyy taas Applen mainoksia. Yhtiö palasi alustalle, jonka se marraskuussa 2023 jätti.
Applen mainoksia on havaittu viestipalvelu X:ssä yli vuoden tauon jälkeen. Yhtiön päätili pyörittää alustalla paraikaa Safari-selaimen turvaominaisuuksista kertovaa kampanjaa, AppleTV-tili taas Severance-sarjaa esittäviä mainoksia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen raportoitiin jo viime kuussa harkitsevan mainoskampanjoidensa palauttamista X:ään, aiheesta kirjoittava MacRumors-sivusto taustoittaa, ja nyt yhtiö on myös toteuttanut aikeensa. Mainoskampanjoiden laajuudesta eri alueilla ei toistaiseksi ole tietoa.
Tesla-miljardöörinä, viestipalvelu X:n pääomistajana ja sittemmin Yhdysvaltain presidentiksi palanneen Donald Trumpin läheisenä liittolaisena tunnetun Elon Muskin toiminta sai Applen ja monet muut suuryhtiöt keskeyttämään kaiken mainontansa X:ssä loppuvuodesta 2023. Musk laukoi alustalla juutalaisvastaisia kommentteja, minkä ohella Applen mainoksia raportoitiin esitetyn äärioikeistolaisen sisällön yhteydessä.
Applen ohella myös muun muassa Disney, Warner Bros ja IBM lopettivat mainoskampanjansa X:n loppuvuodesta 2023, ja nyt iPhone-valmistaja on jälleen palannut mainoksineen Elon Muskin yhä omistamalle alustalle. Myös muut suuryhtiöt, kuten Disney, ovat hiljalleen käynnistelleet kampanjoitaan X:ssä, MacRumors huomauttaa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »