Tekoälyllä muokattuja kuvia korostetaan nyt uudella merkinnällä Google-puhelimissa. Ihmissilmälle näkymätön lisäys kerto tekoälyn käytöstä.
Kuten monilla muillakin älypuhelimilla, myös Googlen Pixel 9 -mallistolla voi helposti muokata valokuvia tekoälyn avulla. Kuvista voi vaikkapa poistaa ylimääräisiä ihmisiä, lisätä taustalle kasveja tai muuta vastaavaa, mistä jää jatkossa uusi, selkeä merkintä valokuviin.
Googlen DeepMind-osaston kehittämä SynthID on ihmiselle näkymätön, joten se ei häiritse kuvan katselijaa. Circle to Searchin tai Google Lensin kaltaiset hakutoiminnot kuitenkin havaitsevat sen kertoen haun tekijälle tekoälyn käytöstä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Uudistuksessa on kyse turvallisuudesta, Google kuvailee, sillä tekoälyllä muokatut kuvat voivat näyttää todella aidoilta. Kaikkein pienimpiä muutoksia, kuten yksittäisen kukan värin vaihtamista, SynthID ei kuitenkaan välttämättä osaa ottaa huomioon, hakukonejätti muistuttaa.
Jo viime lokakuusta alkaen Google Kuvat on lisännyt tekoälyllä muokattujen kuvien taustatietoihin AI Info -merkinnän, josta paljastuu muun muassa käytetyn palvelun kaltaisia tietoja. SynthID-merkinnän tulisi vastedes entisestään helpottaa tekoälyn parantelemien kuvien tunnistamista.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »