Ravintolaruoasta kotiinkuljetuksensa aloittanut Wolt toimittaa nyt paljon muutakin. Tammikuun alkupuolella Wolt ja K-ryhmä laajensivat yhteistyötään ja aloittivat pilottikokeilun rautakaupan Wolt-toimituksista.
Yhteistyöpilotti Helsingin keskustan tuntumassa sijaitsevan K-Rauta Ruoholahden kanssa on lähtenyt vauhdilla liikkeelle.
Pilottia on takana nyt yksi kuukausi, ja suosio on ylittänyt odotukset.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Tilauksia on tullut noin kolme kertaa enemmän kuin odotimme, heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ihmiset wolttaavat meiltä etupäässä siivous-, valaistus- ja muuttotarvikkeita kuten siivousliinoja, polttimoita sekä hanskoja ja teippiä. Ylivoimaisesti suosituin tuote ovat kuitenkin muuttolaatikot”, K-Rauta Ruoholahden kauppias Matti Välimäki kertoo.
Muuttotarvikkeiden suuri suosio yllätti kaupan henkilökunnan aluksi. Toisaalta muuttaminen on raskasta, joten kaikki sitä helpottava ja nopeuttava apu tulee tarpeeseen.
”Woltin kautta tilatut tuotteet ovat selkeästi sellaisia, joiden tarve tulee asiakkaalle äkisti ja yllättäen. Polttimot menevät rikki ja muuttolaatikot loppuvat kesken. Yhteistyö onkin ollut meille merkittävä askel kohti entistäkin nopeampaa ja joustavampaa asiakaspalvelua. Haluamme olla asiakkaille ennen kaikkea helppo kauppa”, Välimäki kuvailee.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Pilottivaiheessa Woltin kautta on saatavilla K-Rauta Ruoholahden suosituimpia tuotteita, kuten työkaluja, maaleja ja puutarhatuotteita. Yhteensä Woltin kautta toimitettavassa valikoimassa on noin 2 000 tuotetta. Toimitusalue on noin 10 kilometriä Ruoholahden K-Raudasta.
Wolt-pilotin kerrotaan innostaneen myös K-Raudan henkilökunnan keskuudessa. Tilauksia on tullut niin paljon, että koko kaupan väki on päässyt harjoittelemaan ja kehittämään keräilyä ja palvelun toimintamallia.
”Pilotin dataa tutkimalla palvelua ja sen piirissä olevaa tuotevalikoimaa on mahdollista kehittää vielä paljon. Tällä hetkellä asiakkaat saavat tilaamansa tuotteet kotiovelleen noin tunnissa”, Välimäki sanoo.
K-Rauta ja Wolt arvioivat palvelun toimivuutta pilottivaiheen jälkeen. Mahdollisena tavoitteena on laajentaa palvelua tulevaisuudessa myös muihin K-Rauta-myymälöihin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
“Me K-Raudassa haluamme auttaa asiakkaitamme onnistumaan rakentamisessa ja remontoinnissa mahdollisimman vaivattomasti. Yhteistyö Woltin kanssa tukee tätä tavoitetta erinomaisesti. Olemme iloisia, että asiakkaamme ovat löytäneet uuden palvelun näin hyvin ja seuraamme mielenkiinnolla, miten pilotti jatkuu”, sanoo K-Raudan ketjujohtaja Olli Pere.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »