Xiaomi on julkistamassa lähiviikkojen aikana uuden Xiaomi 15 Ultra -huippupuhelimensa.
Jo aiemmin prototyyppinä vuotaneissa kuvissa paljastuneesta Xiaomi 15 Ultrasta on nyt nähty uusi mielenkiintoinen vuotokuva, joka vihjaa Xiaomin kumppanina toimivan Leican legendaaristen kameroiden tyyliin viimeistellystä värimaailmasta Xiaomi 15 Ultrassa.
Kuvavuodon perusteella Xioami 15 Ultra on saamassa kaksiosaisen takaviimeistelyn. Vuotaneessa Innogyanin jakamassa hands-on-kuvassa on nähty tasaista hopeaa pintaa ja mustaa (teko)nahkapintaa yhdistelevä viimeistely.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi vuotanutta kuvaa seurasi toinen, jossa Xiaomi 15 Ultra nähdään useissa väreissä kaksiosaisella viimeistelyllä. Tämän kuvan eri väreissä saattaa kuitenkin olla kyse vain ulkopuolisen fanin luomista renderöinneistä.
Aiemmin Xiaomi 15 Ultran julkistusta on huhuttu helmikuun 26. päivälle, mutta aikataulua ei ole vahvistettu.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Xiaomi julkisti 15-sarjan huippupuhelimistaan Xiaomi 15:n ja Xiaomi 15 Pron jo lokakuun 2024 lopulla Kiinassa, mutta kansainvälinen lanseeraus tapahtunee 3.-6. maaliskuuta Barcelonassa järjestettävien Mobile World Congress -messujen yhteydessä. Barcelonassa Xiaomi voisi esitellä myös Xiaomi 15 Ultran kansainvälisesti muutama päivä Kiinassa tapahtuvan ensijulkistuksen jälkeen.
XIaomi 15 Ultra erottuu sisarmalleistaan edeltävien Ultra-mallien tavoin kookkaalla pyöreällä kamerakohoumalla sekä sen sisältämällä vakuuttavammalla kamerakokoonpanolla.
Xiaomi 15 Ultra tulee sisältämään edeltäjiensä tavoin massiivisen pyöreän kamerakohouman. Kamerat sijaitsevat osana kohoumaa epäsymmetrisesti. Kamerakokoonpanoon pitäisi sisältyä 50 megapikselin pääkamera Sony LYT-900 -kennolla, 50 megapikselin ultralaajakulmakamera Samsung ISOCELL JN5 -kennolla, 50 megapikselin muotokuva-telekamera Sony IMX858 -kennolla sekä 200 megapikselin mahdollisesti 4,3x optisen zoomin telekamera Samsung ISOCELL HP9 -kennolla. Edessä pitäisi olla 32 megapikselin kamera.
Muuten Xiaomi 15 Ultran on huhuttu tulevan 6,7 tuuman mikrokaartuvalla AMOLED-näytöllä, 6 000 milliampeeritunnin akulla, joka tukee 90 watin pikalatausta ja tehokasta langatonta pikalatausta sekä tietenkin Qualcomm Snapdragon 8 Elite -järjestelmäpiirillä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Suomessa uusia Xiaomi-tuotteita, mukaan lukien Xiaomi 15 Ultraa, ei kannata odottaa toistaiseksi laajasti myyntiin, sillä kaikki merkittävät jälleenmyyjät Suomessa ovat lopettaneet Xiaomin kanssa yhteistyön yhtiön Venäjällä jatkaman toiminnan vuoksi.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »