Apple on myöntynyt maksamaan 20 miljoonaa dollaria korvauksia Apple Watchien omistajille. Taustalla on laajalti levinnyt akkuongelma.
Vanhojen Apple Watchien akkujen turpoamisesta nostetussa joukkokanteessa on päädytty ratkaisuun. Apple on sopinut maksavansa asianomaisille kaikkiaan 20 miljoonan Yhdysvaltain dollarin edestä korvauksia, mikäli he vain pystyvät todistamaan valittaneensa asiasta aiemmin.
Alkuperäisen Apple Watchin sekä Series 1-, 2- ja 3-älykellojen akut ovat joissakin tilanteissa turvonneet, mikä puolestaan on johtanut esimerkiksi näytön ja muiden komponenttien vaurioitumiseen, säröytymiseen sekä täten mahdollisiin vaaratilateisiin. Älykellot ovat varsin pienikokoisia, joten ylimääräistä tilaa on hyvin vähän.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kanteessa Applen väitettiin vaarantaneen käyttäjiensä turvallisuuden, minkä yhtiö kiisti. Asianomaiset sen sijaan kertoivat, etteivät kenties olisi ensinkään hankkineet Apple Watchia, mikäli olisivat tienneet ongelmista.
Joukkokanne nostettiin Yhdysvaltain Kaliforniassa jo vuonna 2018, ja nyt sopu on viimein löytynyt. Akun turpoamisesta valittaneet, kelloaan huhtikuun 2015 ja helmikuun 2024 välisenä aikana käyttäneet yhdysvaltalaiset voivat nyt hakea osaansa 20 miljoonan dollarin korvauspotista, aiheesta kirjoittava Phone Arena kertoo.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »